Rambling Ramblers' Ramble

Reissusuunnitelmia ja parhaita muistoja

2009-03-21T11:00:00.000-07:00

Hellurei ja hellät tunteet! Anni ei oo jaksanu jatkaa tekstitystä niin minäpä tässä vähän kirjottelen reissailukaipuussani ku oon niin menonkelekassa :-) Kovalla tohinalla siis suunnitellaan seuraavaa reissuamme mutta ajakohta on vielä parin kuukauden heitolla epävarma. Annille passais vähän paremmin joskus elokuussa ja ite olisin valmis jo kesäkuun lopulla ku työsoppari loppuupi ja oon taas vapaa ku taivaan lintu. Rahan kera. Ah,nannaa.

Suunnitelmia meillä on tällä hetkellä kehkeytynyt kolme kipaletta; A) roadtrippi Yhdysvalloissa lähtien New Yorkista, josta ostetaan joku autonrämä ja huristellaan sillä jonkinmoinen raundi, B) normi reppureissu Argentiinaan, Uruguaihin ja Brasiliaan ja C) jos rahaa on niukasti niin sitten otetaan joku auto, mieluiten paku, alle ja lähetään tutustumaan Eurooppaan lähemmin. Couch Surfingia olis tarkotus mahollisimman paljon tehdä, säästäähän sillä selvää rahaa. Couch Surfingista löytyy lisää asiaa sivuilla http://www.couchsurfing.org/tips.html

Se on jännä kuin sitä aina löytää ittesä kattomasta Aasian reissun kuvia, kuuntelemasta reissubiisejä ja muistelemassa mahtavia kokemuksia tien päältä. Reissaus jos mikä vei mun sydämen ja sitä jatkan niin kauon ku meikäläisessä henkiriepu pihisee!

Emmi haikaa ja kuittaa. Te jotka olette reissun päällä nyt, olkaa onnellisia!

Brittipaskaa,tatskaa ja shoppingia.

2009-03-06T09:11:00.000-08:00

Osteltiin siis Siem Reapista bussiliput Bangkokiin. Bussi oli tapansa mukaan aikataulusta jonninverran (n1h) myöhässä mutta mehän Annin kanssa töksötettiin odottelemassa jo hyvissä ajoin guest housemme raflassa. Syötiin aamupala ahmimalla ku luultiin että kyyti tulee iha just hakemaan meitä guest housemme pihalta (meille kerrottiin tuktukista joka hakee meidät itse minivanin luokse), mutta siinä sitten ruuan jälkeen vielä lähemmäs puoli tuntia ootelleena alettiin jo ihmetteleen. Raflan ihmisetkään eivät tuntuneet olevan moksiskaan meidän odotusajasta. Lopulta joku ukkeli sano että kyyti on guest housen ulkoportin luona ja siellähän se oli; iki-ihana vanha valkoinen minivani!

Porukka kyydissä oli melko nuorta, mieleen jäi lähinnä 3 bimbobrittimuijaa jotka oli edellisiltana olleet juhlimassa Siem Reapin yössä vähänkin liian lujaa. Tyttöset asettelivat nätit takamuksensa takapenkkiin, mikä oli sinänsä huono ajatus rapulatilassa, koska kambotzalaiset tiet tunnetustikkaan eivät ole mitään sulotasaisia. Tytöt oli vielä bilevaatteet päällä joten mikäs siinä ku alkaa vaihtamaan paitaa, poistamaan meikkejä ja harjaamaan+sen jälkeen lakkaa suihkuttamaan hiuksiin pysäköidyssä ja kuumassa pikku kotterossa. Tämä kaikki vielä tapahtui kauhean kikatuksen ja illan tapahtumien selostuksen säestäessä toimintaa. Minun ja Annin sympatiat ei ollu kovin kohillaan tyttöjen pahanolonvalitukseen, kun kuski käski meidät kaksi istumaan tosi hyvään penkkiin auton edessä jossa oli jalkatilaakin aivan mahtavasti, niin lähinnä kuunneltiin supatuksia takapenkiltä vahingoniloisina.

Myöhemmin samaan kyytiin nousi kaks (ilmeisemmin brittimuijaa), jotka istuivat etupenkkiin kuskin viereen. Tyväret vaikuttivat ihan järkeviltä juttujen salakuuntelun perusteella mutta sekin yhteisymmärrys loppu siihen ku muijat pokkana vetää tupakit askista "NO SMOKING"- kyltin edessä ja alkaa tupruttelemaan MINIvanissa. Ikkunaa tytöt aukaisivat sen 3cm ja luonnollisesti kaikki savut tuppautuivat auton peräosaan jossa ihmiset kakoivat tukehtumisen partaalla. Kuski mulkkasi tyttöjä vihaisena muttei uskaltanut puuttua asiaan englanninkielen puutteen vuoksi. Apukuski huusi että kaikki ikkunat auki ja niin ajeltiin kuoppaista hiekkatietä pitkin kaikki auton ikkunat auki, eikä pölissy YHTÄÄN. Kymmenen minuuttia kuluu ja sama toistuu uudestaan. Ikunoiden jatkuvan aukomisen johdosta auton ilmastointi menee rikki. Ihmiset istuvat hiestä märkinä tupakansavun ja tiepölyn sankassa ilmassa. Kaikkia vituttaa. Myös brittityttöjä, jotka ottavat vitutustupakat ja pistävät rösseliksi...

Loppujen lopuksi apukuski sai sanottua tytöille että tupakointi autossa ei millään onnistu kun ilmastointi alkaa kusemaan. Tämän ohjeen saatuaan tytöt polttavat tupakkinsa noin 40 minuutin välein. Tämä on yks niistä syistä miksi ainaki minä vihaan brittimunapäitä. Ne on vaan niin saatanan tyhymiä. (Alko oikeesti tätä muistellessa iha ottaan pattiin.) Tuli eka pitkä pysähdys ja mentiin syömään. Ikävä kyllä paikka taisi olla ainut matkanvarrella oleva, koska ihmismäärästä päätellen raflassa oli kaikki päivän Siem Reapista lähteneet turistit. Ruuat tilattiin ja niitä odoteltiin tunti. Oltiin viimisten joukossa tosin Anni sai ruokansa ennen mua ja ehti syödä sen. Minä olin asiakkaista kaikista viimeisin ja sain sen saatanan ruuan take awayna autoon. Mikäs siinä, alashan tuo meni vaikka auto pomppi ku mikäki.

Vihdoin saavuttiin rajalle Poipetiin. Passintarkastusrutiinit meni yllättävän sutjakasti ohi eikä Thaimaan puolella tarvinnu edes kauon odottaa minivania Bangkokiin. Ja voi, kyllä pojat huomas sen että ollaan Thaimaassa. Tiet oli jotain niin ihanan tasaisia peiteltynä rakkaalla asfaltilla. Liikennevaloissa kuskit pysähtyivät ja lähtivät liikkeelle vasta vihreillä. Ihanat Seven Elevenin piippaavat ovet. Ilmastointi pelas. Kaikki oli hyvin. Ja törmättiin lähietäisyydellä Annin kanssa ladyboihin. Huomas todellaki tulleensa Thaimaaseen... Jouduin lähes etupenkistä vaihtamaan paikkani lähes takapenkkiin erään tytön pahoinvoinnin takia. Istahdin nätin tyttösen viereen mutta hetkonen.. Anni heitti heti kommentin suomeksi että ompa tuolla sun vieressä istuvalla tytöllä jännä ääni. Itekki järkytyin hieman ja aloin silmäkulmasta tutkailemaan tilannetta; miehen kädet, miehen varpaat, ei tissejä, leveämmät hartiat ku naisella. Jep, mieshän se oli. Tai poika. Ei niistä ota selvää. Mikäs siinä, antaa kaikkien kukkien kukkia vaan vai miten se oli.

Bangkokiin päästiin onneksi aikataulusta edellä, vielä valosan aikaan. Käskettiin kuskin nakata meidät Khaosanin laitamille ja lapsittiin siitä sitten meidän Bangkokin vakipunkkaamispaikkaan My Houseen. Käytiin suihkussa ja lähettiin syömään ja vilkuilemaan vähän kaikkia ostokelpoista tavaraa. Palattiin kämpille ja Anni simahti jo siinä kaheksan aikaan illalla, edes Changilla en saanu sitä houkuteltua ylös sängystä. Itse olin odottanut Changia jo niin kauon että lähdin lähelle guest housea meidän vakiraflaan yhdelle. Heti ekaksi tuttu tarjoilija kysy että mihin olin jättäny mun vaalean kaverin. Jes, meidät muistetaan täällä! Tilasin norsukalijan ja istuin lukemaan Tarua sormusten herrasta. Puoli tuoppia juotuani tajusin että rivit alkaa pomppimaan silmissä. Ei vittu, alko muka jo päihtymään! Tais sattua meikän kohalle se 12% Chang pullo. No, yks puteli kuiteski riitti ja hilpeänä kävin siinä kotimatkalla kysymässä tatskahintaa lähistöllä olevasta tatskaputiikista. Suht kova hinta oli mutta ei kehannu tinkiä ku tatskasta on kyse. Tosin ehkä tinkaaminen niissäkin asioissa on suotavaa Thaimaassa..? Lupasin mennä seuraavana päivänä leimattavaksi.

Seuraavana päivänä herättiin suht ajoissa ja aamupalan jälkeen lähettiin shoppailemaan. Käytiin kattoo Bangkokin suurmarketti jossain päin keskustaa, jonne ajeltiin bussilla. Sen jälkeen käytiin ostoskeskus MBK:ssa josta ei meinattu osata ulos ku se oli niin järkyttävän kokonen. Huh. Tatskan kävin ottamassa ja hyvää jälkeä tuli. Itse tatskaajahemmo ei osannu puhua englantia mutta sillä oli homokaveri siinä joka selitti kovastikkin enkuksi meille kaikkea. Täppäämisessä meni noin tunti ja sen jälkeen lähettiin evästään ja osteleen vielä tavaraa.

Reissu meni aivan liian nopeasti. Suomessa oli kiva olla noin viikko ja sitten tuli kamala kaipuu takasi Aasiaan, eritoten Kambotzaan. Aasiaan mennessä en kokenut erityistä kulttuurishokkia mutta heti takasi Suomeen tullessa alko ihan masentaan. Kaikki on harmaata paskaa ja ihmiset on paskoja ja ei oo mitään värikästä. Kaikki on kallista. Mutta onneksi nyt alkaa kohta lumet sulamaan ja kesä tulemaan ja kesällä me Annin kanssa lähetään taas reissunpäälle ;-) Siitä Anni kertokoon enempi.

Emmi kuittaa Aasia ikävän merkeissä. Kiitti Anni reissusta, nettituttavuudetki voi näkkyy olla huipputyyppejä! ^-^

Temppelimuisteloita

2009-03-02T05:18:00.000-08:00

Syvä anteeksipyyntöni viimeisimpien blogitekstien pienehköstä viivästymisestä! Kirjotellaan nyt kuitenkin vielä, että jää jotain luettavaa vuosienkin jälkeen..

Matkan jälkeen meillä oli Emmin kanssa sellanen tahtojen taisto siinä kaiken hiljaisuuden keskellä, kun kumpikin oli ajatellut kirjottavansa heti piakkoin, kuhan toinen vaan bloggailee ensin. Tottakai me sitte tajuttiin, että molemmathan tässä ajattelee samoin, muttei koskaan puhuttu siitä muutaku lyhyitten "pitäiskö kirjottaa plokiin?" -vihjausten muodossa. Samaa jatkui kunnes Emmi sitte vihdoin päätti rustata viimeisiä seikkailuja ylös. Anni kuitenkin pysyi visusti hiljaa kaikessa laiskuudessaan. Se ei vaatinu ku 2 kuukautta ja yhden pitkän, työttömän ja tylsän maanantain, jollon olin sitte jo puol kolmeen mennessä selannu kaikki mahdolliset nettisaitit ja kasvokirja -profiilit eikä jääny enää mitään muuta jäljelle ko melkoneharharetki.

Alotetaan nyt sitte siitä mihin Emmi jäi, tais olla Siem Rieppi. Huonolla muistilla en ees muista yksityiskohtia, jotenki kutistan kertomusta hippasen.

Elikkä Phnom Phenissä toistamiseen yövyttyämme herättiin hiukkasen kärttysenä. Siinä sitte bussilippujen ja -aikataulujen kanssa kiehahti ku olis vielä pitäny mennä keskusmarketilta tuliaisiaki ostaa. (Anteeks Emmi.) Ensin ei ollukaa ollenkaa aikaa ja sitku oliki, ni eihän sekää sitte yhtään kivaa ollu. Emmi raahas mut väkipakolla aamuisen trafiikin läpi marketille, jossa sitte käytettiin sitä "mee sää pohjoseen, ni mää vaik etelään" -taktiikkaa. Nyt siis ensimäisen kerran jouduttiin turvautumaan ero-politiikkaan, mut eipä sitä kauaa kestänykkään ku Anni vasta yhden kojunurkan kiertäneenä jo etti Emmin ja myrskypilvet haihtu. Tinkailtiin Khmer -huiveista, laukuista ja kengistä tovi, kunnes juoksujalkaa riennettiinki jo bussiin ja jatkettiin viimeiseen kamboodian etappiimme.

Tie Siem Rieppiin oli paras mitä koko Khmerien maassa oltiin nähty, mutta perille pääseminen ei tuntunut niin hohdokkaalta bussin jättäessä meiät pienelle, autiolle ja hiekkaiselle alueelle, jonka ilmoitettiin olevan päätepysäkki. Ainoa vaihtoehto oli taas heittäytyä tuktuk -kuskien armoille ja uskoa kaikki niitten päättömät höpötykset hienoista guesthouseista. Jonku jäpikän kanssa sitte tehtiin diili, että se heittää meiät majapaikkaan pienellä rämällä kopperollaan. Saapuessamme Memoryyn, tarjos heppu tietysti heti seuraavaa diiliä, nimittäin matkaa Angkor Wattiin.

Olihan meiän pakko Angkorissa nähä ees seuraavan päivän auringonnousu, kunnei me samaisena daagenina jaksettu lähtee kattelee sen laskuu. Lyötiin kättä toisensa päälle huomisesta tapaamisesta Memoryn edessä aamulla kello 5. Tää oli pientä iskuu mein unirytmille, sillä normaaliin päivärytmiinhän kuuluu herätys puolelta päivin ja päikkärit. Nyt meillä oli kuitenki koko ilta vielä aikaa etsiskellä tutun tutuillekin huiveja, meinaan kaikissa väreissä ja törky hintaan! Siem Rieppi oli kyl meinaan aikamoinen turistimekka. Kaikki oli tehty länsimaalaiseen makuun sopivaks, ettei vaan naapurin raflan asiakaskunta olis kooltaan suurempi ja väriltään vaaleempi.

Seuraavana aamuna voi että sitä ketutusta. Jumankeuta että pitää mennä lupaamaan jotain niin päätöntä, että sen seurauksena täytyy laittaa kello puol viideks herättään! Se ei ollu meinaan ollenkaa kivaa tän meiän kuskin tullessa aamulla (yöllä) ilosesti vastaan huutelemaan huomenia dollarit silmisä. Mehän maksettiin sille meinaan vielä ekstraa tästä kurjuudesta. Jaksettiin eteenpäin siinä toivossa, että se lopulta olis kuitenki sen arvosta. Ja kyllä seki sitte vähä lämmitti sydäntä ku ohitettiin mopedillamme ne hullut, jotka sinne PYÖRÄILI. Kuin aikasin ne oikeen joutu nouseen?

Saavuttiin tuktukkeja pursuavalle aukealle, josta raahauduttiin temppelialueen kuuluisimmalle temppelille, meinansa _just siihen_ Angkor Wattiin. Oli pimeetä eikä oikeen nähny mitään, joten lampun valossa kömmittiin niiden yli-innokkaiden törppöjen seurassa temppelin sisäpihalle, josta oli tarkoitus seurata mölliäisen nousua kivikasan takana. Istuskeltiin siinä rappusilla muita kommentoiden. Ilma alko pikkuhiljaa kirkastumaan, ja ku ilman apuvälineitä näki jo suhteellisen hyvin, muodostui mieleemme kysymys siitä, että eikö jokinmoista valonlähdettä tulisi näkyä jo taivaalla. Eli eiks aurinko nouse idästä ja laske länteen? Eiks toi oo itä mis on tollanen järkyttävä pilvimassa peittämässä kaiken taakseen ja eiks toi vastakkainen ja täysin pilvetön puoli oo sit länsi? EI JUKOLEUTA. ONKS TÄÄ NY TÄSÄ?! Sisäpiha oli pian täysin valaistu, eikä me loppujen lopuks nähty auringosta vilaustakaan.

Vihaisina ja katkerina käytiin vielä vähä katsomas itse temppeliäki. Olihan se ihan kiva ja onhan se aika uskomatonta, että ihmiset muinoin ilman apuvälineitä on tehny murikoista tälläsen palatsin. Mut me ollaan herätty puol viideltä ja meit ei nyt kiinnosta. Mentiin syömään.

Hiukan ruoasta reippastuneena päätettiin lähteä seuraavalle murjulle, joten nyt pitikin vain ettiä käsiimme meiän kuski. Ongelmaksi kuitenkin muodostui ensinnäkin se, että niitä tuktuk kuskeja oli siellä ihan sikana, ja toiseksi se, että ne kaikki khmer -tyypit on ihan samannäkösii. Voitiin lopulta huokasta helpotuksesta, kun viereemme kaasutteli näistä kaikista tyypeistä tuo tuttu jäpikkä, jolla oli kultanen koristekuvio siinä tuktukin penkissään. Hypättiin kyytiin ja jatkettiin Bayonille kattelemaan lukuisia kiveenhakattuja kasvoja. Kun nää naamat oli tullu tutuiksi, matka jatku seuraaviin kohteisiin. Lukuunottamatta Ta Prhonia (tuota Lara Croftin kuvauspaikkaa, joka muuten oli ältsi hieno!), lopuille tyydyttiin antamaan hyväksyvä käden heilautus ja käskettiin kuskin jatkaa matkaa. Yhdessäkin oli tuhat ja sata porrasta, jotka ois pitäny kavuta ylös. Olis vaan kuitenki tullu paha mieli nähdessä niitten kumaraisten japanilaisten kapuavan kävelykeppiensä kans ketterästi huipulle asti; me tuskin puoleenkaan väliin.

Taisinki mainita siitä tämän tietyn tuktukin kunnosta ("pieni rämä koppero"), jolla me seikkailtiin. Se ei tehnyt kotiinpaluusta yksinkertaista, kun pienen poksahduksen saaattelemana kuski joutu ohjaamaan vempeleen tienlaitaan pysäksiin. Öö, istuttiin siinä hiukan kiusaantuneena ku se rämpläs sitä mopoonsa. Kävelemäänkö tässä joudutaan? Perhana, oltais sittenki otettu ne pyörät. Noh, päästiin kuitenkin taas matkaan, kunnes kuului tuo tutuksi tullut poks. Uudestaan se teki samat korjaukset ja lähdettiin taas. Pitipä poiketa sitte jonku aika nuoren mopoekspertin luona korjauttamasa se, ja kaiken sen ajan me vaan istuttiin kärryssä ihmetellen. Voi poikarukkaa, ku se joutu noloissaan kinuumaan meiltä rahat ennakkoon, et sais korjauksen maksettua..

Musta se tosiasia, että Emmi kuvas sitä ponii siinä pihamaalla paljon innokkaammin ku niitä temppeleitä, kuvaa meiän Angkor Wat fiiliksia parhaiten. Kokemus oli sinänsä vaikuttava ja olihan se hienoo nähdä yks maailman ihmeistä omin silmin, mutta ahdistavan kotiinpaluun painaessa päälle kaikki vaan tapahtu ehkä vääränä päivänä, VÄÄRÄÄN AIKAAN ja väärissä tunnelmissa.

Siem Riepissä oli mukava viettää iltaa, ja sorruttiinki siellä hiukan länsimaisiin ruokiin, kun riisi ja nuudelit oli muutenki alkanu tekemään tiukkaa. Angkor päivän jälkeen oltiin uupuneita, mutta kerättiin voimavaroja sen verran, että varattiin vielä bussilippu Bangkokiin seuraavalle aamulle.

Emmi jatkakoon vielä viimeisista tapahtumista ennen Suomea ja sitten voidaankin paljastaa jo seuraavan matkan suunnitelmat!

Änni

Viimonen känni-ilta Sihanoukvillessa ja pyrähdys Phnom Penhissä

2009-01-09T06:28:00.000-08:00

No NYT, vihdoin ja viimein yritän saada kirjotetuksi tätä reissublogin loppumatkaa. Ei jaksettu loppureissun aikana tätä päivittää enää ja se jäi roikkumaan ku vanhan ukon kalsarinpersus. Nyt _hieman_ myöhässä yritän muistella miten se loppureissu sieltä Sihanoukvillestä Phnom Penhiin menikään. Siem Reapista ja Bangkokista kirjotellaan taas kunhan jaksetaan :-D

Annin mahtavathyperriemukkaat synttäripirskeet sitten vietettiin Sihanoukvillessä. Vietettiin iltaa guesthouseamme melkein vastapäätä olevassa Utopia baarissa ja siellä tarpeeksi humaloiduttuamme siirryimme beachille kattelemaan menoa. Rannan baarit oli hiljaisuuden perikuvia edellis iltaisten Fullmoon partyjen takia mutta sinnikkäästi jatkettiin kuitenkin menevän mestan ettimistä. Kohta hokastiin että rannan vihoviimeisestä baarista kuului uskomaton teknojytke ja ranta oli täynnä ihmisiä. Edettiin lähemmäs ja korvamme erottivat khmer miesäänen teknojytkeen seasta, ei hyvä jumala, khmerteknoa! Edettiin yhä lähemmäs ja huomattiin pian olevamme ainoat länkkärit jumalattoman kokoisissa khmernuorison pirskeissä. Vähän siinä taidettiin ajatuksesta riemastua kun paikallisnuorison tanssiessa samassa tahdissa olevana massana (lähinnä huojuntaa oikealta jalalta vasemmalle ja takaisin yhdistettynä hento käsiliike kädet kyljissä) mentiin hyppimään tasajalkaa hurjasti käsiä heiluttaen nuorisomassan keskelle. Porukka katto eka vähän ihmetyksen ja pelonsekaisin katsein meitä mutta yhtäkkiä meille alettiin raivaamaan porukan keskelle kehää jossa sitten heiluttiin. Samaan aikaan porukka alko HURRAAMAAN meille(???!!?) Oli vähän kumma fiilis mutta onneksi paikallisia poijjankloppeja tuli meidän seuraksi rinkiin ja esittelivät meille vielä aivan mahtavan raputanssiliikkeen. Tämä liike lisättiin myöhemmin hienoon koreografiaamme jonka kehittelimme reissun aikana. Ikävä kyllä olimme hieman myöhässä, koska bileet loppuivat melkein heti ja ihmiset kaikkosivat omille teilleen.

Jatkettiin örvelöimistä takaisin kohti Utopia baaria vaikkakin välissä poikkesimme erääseen rantabaariin tanssimaan Oasiksen Wonderwall kappaleen joka oli meidän ehdoton reissubiisi. Tämän biisin kohtasimme mitä kummallisimmissa tilanteissa, esimerkiksi viimeisessä baarissa Van Viengin tuubailuiltana jolloin Annin varvas oli mennyt paskaksi tämä biisi alkoi yhtäkkiä soimaan baarin kajareista, tämä biisi oli meidän kovan fanituksen alla Paissa, tämä biisi soi Annin synttäreillä sekä paskan pitsan iltana Van Viengissä.

http://www.youtube.com/watch?v=FAPtTS0TYtU

Ilta loppui kuitenkin onnellisesti Utopia baarissa ja sieltä konkoiltiin hilpeänä humalassa takaisin kultaiseen kotiimme. Vartijan ohittaessamme sopotimme hänelle jotain typerää mutta sillä ei ole mitään väliä. Aamuksi meillä oli jo bussiliput ostettuna että lähetään kohti Phnom Penhiä mutta senhän arvasi että ei me siihen kyetty menemään. Noh, eipä siinä rahaa hävitty ku 4$ per perse. Ostettiin sitten rapulapitsojen jälkeen uudet liput seuraavalle päivälle.

Phnom Penhissä yövyttiin vaan yks yö, koska matka Sihanoukvillestä suoraan Siem Reapiin olisi ollut painajainen ilman väliyötä. Meidän oli tarkoitus mennä samaan guest houseen Phnom Penhissä missä oltiin aikasemmin mutta siellä oli suht täyttä ja tarjolla oli vain kalliimpia huoneita. Oltiin kuitenkin niin naatteja että otettiin eka huone mikä meille esiteltiin ja nakattiin rinkat pois selästä. Jonkinaikaa maattuamme sängyissämme huomattiin että perkele, katto on aivan mustana homeesta! Meikä meni pesemään jalat suihkuun ja suihkun hanasta tuli vain aivan miniminiliru vettä. Vessa ei vetäny. Huoneessa oli ilmastointi joka on pannassa. Voi ny vittu. Lopulta päätettiin että ei oteta tätä paska huonetta vaan lähdetään etsimään uutta. Se nyt vaan olis vähän noloa ku ehittiin jo luvata että otetaan se. Noh, fiksuina tyttöinä keksittiin sitten tämmöinen pieni peitetarina että minulla on astma. Mentiin takas respaan rinkat selässä ja sanottiin ettei voida ottaa huonetta koska katto on täynnä hometta ja mulla on astma (yritin samalla näyttää mahdollisimman ahdistuneelta ja huonovointiselta). Respassa olleet työntekijät näyttivät siltä että murhaavat meidät kohta joten lähdimme melko vikkelästi etenemään ulospäin. Aasiassa ihmiset eivät oikein tykkää jos rikot jonkun lupauksen, vink vink.

Palattiin siis takaisin keskipäivän kuumaan ulkoilmaan ja lähdettiin tallustaen etsimään lähistöltä guest housea. Eihän niitä mistään löytyny. Paitsi pari, mutta veikattiin että niissä pidettiin samassa bordelleja niin skipattiin ne. Yritettiin kattoa Lonely Planetista jotain guest house ehdokasta mutta ei siitä mitään tullu ku oli niin kuuma. Lopulta soitettiin Tontsalle ku seki oli Phnom Penhissä. Se neuvo meidät Okey guest houselle jossa ne oli Villen ja Jonin kanssa eläneet viime Phnom Penh reissulla. Otettiin sitten tukituki ja huristeltiin helpottuneina sinne. Oli meinaa kuuma. Ja nälkä.

Okay majatalo oli nimensä veroinen. Alakerrassa oli rafla ja siellä sai myös katsoa leffoja. Paikka oli aivan täynnä nuoria reissareita. Suihkun jälkeen lähettiin raikkaina syömään ja shoppailemaan sydämiemme kyllyydestä. Käytiin uudessa ostoskeskuksessa ja marketeissa jälleen kerran ja löytyhän sieltä ostettavaa. Päivän shoppailun jälkeen oltiin aika naatit ja ruuan jälkeen palattiin taas guest houselle nukkumaan. Seuraavana aamuna sitten jatkettiin bussilla Siem Reapiin mutta Anni kertokoon siitä hieman lisää. Kiitos ja hei, meikä kuittaa.

-Emmi

Junttijengi Casinolla

2008-12-10T03:31:00.000-08:00

Location: Sihanoukville, Cambodia

Itsenaisyyspaivat ja Annin eiliset nimipaivat on juhlittu ja reissuaika on lopuillaan. Enaa alle kaks viikkoa hyvaa peliaikaa jalella ja pitas vierailla viela Siem Reapissa, minka lisaksi Bangkokiinki pitas jattaa viela vahan shoppailuaikaa.

Tanaan kaytiin vahan alustavia shoppailuja keskustassa ja tarttu sielta jotain pienta matkaan. Ostosteltiin isossa paikallisessa market pleississa, josta loytyi aivan kaikkea naulasta kuivattuihin katkarapuihin. Shoppailusta teki vaativaa se, etta vaatteet on mitotettu aivan aasialaisten mittoihin eika niihin retkuihin tahdo kuka vaan lankkari mahtua. Taman voin kertoa syvalla kokemuksen rinta-aanella, kun eraasta pikku putiikista loysin vallan ihastuttavan hamosen. Kovasti halusin sen mahtuvan paalleni ja myyja vakuutteli etta kylla se menee samalla kun han yritti venyttaa hameen suuaukkoa isommaksi. Suostuin sovittamaan hamosta "sovituskopissa" (seinassa kiinni olevan verhon takana? ) ja tulin siihen tulokseen etta en ole yhta kaposta laatua kun sirot aasian tyttoset, hame meni paalle polviin asti johon se sitten jumahti. Se siita sitten. -_-

Eilisista Annin nimipaivajuhlista vois kertoo seuraavaksi. Oltiin tosiaan Annin kanssa olusella tuossa meidan guest housen (Monkey Republic Bungalows,kiva mesta) baarissa ku eras suomalainen reissuporukka kutsui meidat istumaan niitten poytaan. Siina sitten juttu lensi ja kalja hupeni, kunnes paatettiin lahtea laheiselle Casinolle. Muut oli kayny siella ennenki mutta Annin kans lahettiin lahinna uteliaisuudesta mukaan. Ku Casinon hienot valot alko lahestymaan alettiin miettimaan vahan meidan vaatetusta; kaikilla oli kulahtaneet sandaalit (ja Jarnolla tietysti hotellilta pollityt suihkuhuonelapykat) jalassa+siihen sitten joku juntti t-paita ja polvihousut. Noo, muu porukka lapsi vaan sisaan, metallinpaljastimen lapi ja pelihalliin. Se oliki janna paikka, ei yhtaan verrattavissa mihinkaan leffojen Casinoihin. Valaistus oli jumalattoman kirkas, asiakkaita ehka 2+me ja se hiljaisuus tuntu ihan korvissa. Ei mitaan musiikkia. No, ei se haitannu, kun kalja, tupakat, virvotusjuomat ja RUO-KA olivat kaikki ilmasia ja palvelu pelasi. Mikas siina oli ollessa : juotiin ilmasta kaljaa, syotiin jos tuli nalka ja siina sivussa yritettiin seurata pelia. Anni paljasti orastavan Ismo Laitelansa ja innostu pelaamaan Jarnon parilla dollarin Black Jackia. Lopulta Anni sai nuo hilunsa moninkertaistettua (16$), mutta saikin kateen vain puolet voitoista Jarnon kanssa sovitun sopimuksen johdosta. Oli ihan kiva ilta mutta piti lahtea kampille nukkumaan ku ilmaset oluset alko nousemaan turhanki hyvin paahan. Sen sanon etta ikina en ois uskonu loytavani ittea Casinolta...

Tanaan sitten mennaan elokuviin tohon toiselle puolelle tieta ja huomenna olis tarkotus lahtea paristelemaan ympari Sihanoukvillea motoilla. Suunnitelmat muuttu siihen malliin etta ollaanki taalla Sihanoukvillessa Annin synttareihin asti,hahaa.

Ei muuta ku terveisia tuttuille ja olkaa mukavia toisillenne.

-Emminen

Me rikolliset paratiisissa

2008-12-05T00:33:00.002-08:00

Heissulivei ja hyva Suomi 91v!

Me raportoidaan taalta Kambotsan rannikolta. Phnom Pehnista jatkettiin matkaa tosiaan Keppiin, jossa ei jaksettu viettaa ku yks vaivanen yo ja seuraavana paivana lahettiinki merelle. Hypattiin purteen ja seilattiin saarelle nimelta Rabbit Island. Kuulemma yksi Kambotsan rannikon kauneimmista saarista, ja silta se nayttikin. Lolloteltiin riippumatoissa, murkinoitiin ja harhailtiin ympari saarta. Main beachin lisaksi saaren toiselta puolelta loytyi yks jos toinenkin valkealla hiekalla, palmuilla ja turkoosilla vedella varusteltu ranta. Ai etta oli komiaa kerailla siella mita hienompia simpukoita paikallisten ihmetellessa meian suoranaista yli-innokkuutta naita kuoria kohtaan. Onneks meilla oli tata kaunista saarta kiertaessa mukana oppaana paikallinen poju Daa, jota ilman oltais eksytty meita ymparoivaan Lost -maiseen viidakkoon. Daa ei tosin osannu yhtaan enklantia, ja meian khmerinkielentaidot joutu koetukselle.. Outoa, mutta kylla siita jonkinmoisen keskustelun sai aikaan, vaikka tiesi vaan sanojen vene, mita kuuluu, kuinka paljon, terve ja vesi lisaksi numerot.

Nahtiin Kampot: 'ihan jees'. Sen jalkeen loydettiin kuitenkin meian paratiisi. Uskomaton paikka veden aarella, jossa paasee uiskentelemaan auringonnousussa, ja jos tuntuu tarpeeks villilta, niin voi kayda kokeilemassa palmuun kiinnitettya swingia. Anni uhmasi kohtaloa, ja paatti kokeilla moista.. Eihan siina tietysti hyvin kaynyt, kun ensin itse palmuun kiipeaminen oli suurenmoisen tyon takana ja kun tuli sitten aika roikkua itse swingissa, molskahti Anni jo koko huvin puolessa valissa jokeen, haha. Se nayttaa helpolta, nimittain palmun kiipeaminen, muttei se sita oo ku syliotteella yritat hinata ittees korkeemmalle kohti kookoksia..

Mutta tosiaan, taa paikka, jonka koordinaatit jaakoon kertomatta, on todellinen maanpaallinen paratiisi. Ilman muita punaniskoja me rentoudutaan suuren bambumajan lohoilytuoleilla, kaydaan vedessa laiskottelemassa tuubeilla ja nautitaan elamasta vuorien ja palmujen koristaessa maisemaa. Taalla saattaa vierahtaa paiva, pari tai tusinakin kun ollaan kerran vihdoin saavuttu meian seittamanteen taivaaseen.

Tanaan ja eilen paristeltiin pratkilla ympari provinssia. Kampotin luolien kautta vierailtiin uudestaan Kepissa,jossa ensimmaista kertaa jouduttiin virkavallan kynsiin. Siina huristellessa siniseen sonnustautunut veikko perhana hyppas eteen ja alko osottaa tien reunaa. Saman tien kiihtyi aivotoiminta: painaako kaasua vaan lujempaa jattaen pelkat COkakkoset sinivuokkojen seuraksi vai lainkuuliaisesti noudattaa ohjeita? Oltiin luettu Madventuresista, etta joissain tilanteissa kannattaa vetaa ohi vaan, kun nua korruptoituneet pollarit saattavat pelata pelkastaan omaan pussiinsa. Hermostuksissa painettiin sitten lopulta jarrua ja kurvattiin pientareelle.

Selvittiin 5000 rielin sakoilla per motskari. (Talla kertaa meilla oli mukana vaan 2 menopelia, kun me tyttaret vedettiin kakspaalla ja Tonilla oli omansa.) Yhteensa siis 10 000 rielia (2,5$) seka Tonin sormen jaljet Kambotsan viranomaisten haltuun. Matkalla takasin sitte huomattiin se huterasti pystyssa seisova "kielletty ajosuunta" -merkki ja uumoiltiinkin, etta sen verra kamaselta se 'liikennemerkki' naytti, etta olivatkoha herrat vaikka mahdollisesti maalanneet sen samaisena aamuna johonki palmunlehteen.

Nyt jatketaan matkaa salaiseen piilopaikkaamme, otetaan oluset ja mennaan lillumaan veteen jau! Huomenna lauletaan maamme suomea paikallisille, pidetaan ehka pikkujoulut ja Emmi uhraa viimeisen pyhan salmiakkitikkarinsa makuaisteillensa.

ohoy,
Ànn , Émm

Ekstremeurheilua tuktukin katolla

2008-11-28T01:44:00.000-08:00

Hellurei taasen. Don Detilta siis suunnattiin kohti Kambotzaa, Kratieta. Ostettiin liput Green Discoverylta hintaan 17$ per perse. Lahettiin botskilla kohti kuivempia alustoja jattaen taaksemme meille rakkaaksi muodostuneen saaren. Sielta jatkettiin minibussilla kohti khmerien maata ja Laosin rajalla maksettiin kuuliaisesti 1$ leimamaksu ollaksemme virallisesti ulostaununeet maasta. Itse Kambotzan puolella sitten ostettiin viisumit hintaan 20$ plus siihen sitten viela 2$ leimasta. Nain saavuimme matkamme kolmanteen ja viimeiseen maahan.

Tassa vaiheessa haluamme mainita tuosta kultaisesta karsivallisyydesta. Olemme jo oppineet, etta Aasiassa mikaan ei tapahdu ajallaan tai hyvin organisoidusti. Rajat ovat hermoheikkojen Akileksen kantapaa, silla kommunikointi viranomaisten kanssa, jonotus auringonpaisteessa ja muiden panikoivien turistien laheisyys saattavat aiheuttaa verisuonien katkeamisia. Tasta hyvana esimerkikina muuan ranskalainen cherie, joka ihan oikeesti vaan hajos kun joutu maksamaan yhen dollarin enemman kuin oli luullut. Voi sita huutoa ja moykkaa. Pitkapinnaisuus kunniaan!

Rajamuodollisuuksien jalkeen losahdimme minibussiin jolla koroteltiin Stung Trengiin. Siella evastettiin ja odoteltiin parisen tuntia ennen kuin paastiin jatkamaan matkaa. Me otettiin ihan lunkisti vaikka oli ihan helevetin kuuma ja vesiki oli lamminta, mutta talla kertaa eras englantilais-typykka kiehahti odottamisesta. Britit on ranskalaisten ohella ehka pahimpia rayhaajia.. Loppujen lopuksi bussiin sitten paastiin ja matkattiin Kratieen. Majoituttiin Star hotelliin yheksi yoksi, mutta vaihettiin sitten vahan parempaan viereiseen minimurkkujen takia (sangyssa,vaatteissa,vessassa,joka puolella..) Oleskeltiin Kratiessa kokonaiset kaks paivaa, kun eipa siella oikein mitaan ollut.

Koska aikataulu oli tiukka ja halu tien paalle poltteli takamusta, aamuvarhaisella innokkaasti sullouduttiin minibussiin, jonka maaranpaana tuli olla Sen Monorom, Mondulkirin provinssin paamesta. Tai nain me ainakin luultiin..

Kyseisessa minibussissa kohdattiin ensimmainen vastoinkayminen, kun siina small talkin ohella satuttiin kysymaan kanssamatkustajilta, etta mitas ne oikeen Sen Monoromissa, ja vastaukseksi saatiinkin: "Noo no, we're going to Don Det!" Paniikin iskiessa ensimmainen ajatus oli, ettei nyt heti haluta takasin Laosiin, ja ruvettiin karjumaan STOP STOPpia kuskille.. Kuski ei ymmartanyt. Matka joka tapauksessa jatkui, haluttiin tai ei, ja meidan onneksi matka tassa bussissa ei jatkunut kovin pitkalle, kun saavuttiin aukiolle eli eraanlaiselle 'bussiasemalle', jossa meita odotti...

Ihmisia pursuva tuktuk!

Oltiin vahan ihmeissamme, etta tuohonko meidan nyt pitaa ankeytya. Meille kannettiinkin vain kaponen istuinlauta ja viitattiin istumaan siihen. Lautahan tuli siis aivan tuktukin peraan niin, etta meidan piti istahtaa siihen hajareisin toisen jalan roikkuessa ilmassa. Nooh, ajateltiin, etta onpahan tamakin kokemus, ja pistettiin naamat hymyyn ja mieli avoimeksi. Ooteltiin siina kulkuvalineemme lahtoa ja samalla keksittiin erilaisia variaatiota kuinka pysya parhaiten kyydissa, kunnes kuski sanoi meille, etta menkaapa katolle. Otettiin tama kommentti tietysti eka ihan vitsilla, mutta tosissaan se perhana oli!! Ei kait siina muu auttanu ku kavuta kotteron katolle tavaroiden sekaan. Katolla istui meidan lisaksi myos poika seka vanhempi mies, jotka olivat jo ottaneet kotoisan asennon. Iskettiin persuksemme vasten tuktukin kaarevaa kattoa ja yritettiin tukeutua johonkin kiinteaan. Hankalaa tasta teki se, etta katolla oli vain 15 sentin korkunen "reunus", jonka reunan yli olisi helposti voinut keikahtaa sopivan mutkan sattuessa kohdalle.

Aluksi meita punaniskoja jannitti ihan suunnattomasti, mutta kyytiin alkoi ajan kuluessa tottua. Turhaan valitettiin siita vedosta muutamaa viikkoa aikasemmin, silla tuon menopelin katolla ilmastointi oli aivan omaa luokkaansa. Emmin naamataulu karahti tulipunaiseksi lukuunottamatta jattimaisten aurinkolasien suojaamaa aluetta silmien ymparilla: totesimme ilmastoinnin petolliseksi. Tama matka taitettiin puolessatoista tunnissa ja lopulta paadyimme kaupunkiin nimelta Snoul, jossa tarkoituksena oli vaihtaa kyydista toiseen.

Snoulissa meita odotti hiukan erilainen matkustusvaline, kun meidat ohjattiin tayteenahdatun pick up truckin luo. Tayteenahdattu taalla ei tarkoita vaan taytta, vaan se on jokaisen pienenkin rakosen hyodyntamista, mika lopulta tarkoittaa jotain suurta, huojuvaa ja pressulla peitettya kuormaa. Taalla ei olla niinkaan tarkkoja sidontatyyleista, tai muutenkaan ihmisten turvallisuudesta, kun lopputuloksena on 2-2.5 metrinen liikkuva linna, joka koostuu jos jonkin sorttisista tavaroista ja niiden paalla istuvista ihmisista. KYLLA, ihmiset (elavat yksilot) ihan oikeasti matkustavat korkeuksissa ilman minkaanlaisia turvavalineita. Selviytymismahdollisuudet ovat pienet, ellet pysty tarraamaan johonkin pysyvaan tuon ihmisia pursuvan paketin paalla. Emmi voi kertoa ihan kokemuksesta, etta se on aika rankkaa matkustaa, jos lahella ei ole mitaan kiinnipidettavaa osaa. Lihaksethan siina rupee kramppaamaan, kun koitat pysya 60 km/h vauhdissa kyydissa.

Okei, siis se oli matkustamista ensinnakin korkeuksissa, ihmisjoukkion lomassa, vaikealla alustalla seka suuressa vauhdissa. Ei siina kuitenkaan kaikki, silla tuo itse tie Snoulista Sen Monoromiin on sitten ihan toinen juttu. Meian oli tarkoitus tassa vaiheessa pyrkia keksimaan joku vertailukohde sielta pohjolasta, jotta pystyisitte kuvittelemaan tuon helvetinmoisen tien kunnon, mutta totuus on se, etta mitaan vastaavanlaista ei yksinkertaisesti Suomesta loydy. Pelkastaan adjektiivi 'kuoppainen' ei todellakaan kerro kuinka kuoppainen tama tie oikeastaan onkaan. Kaikkine tyomaineen seka omineenkin kuoppineen tama tie tekee matkaamisesta moninkertaisesti vaikeampaa. Luultavasti oltiin kuitenkin jokseenkin onnekkaita, silla uskotaan, etta aikaisemmin tama reitti on ollut vielakin huonommassa kunnossa, ja siksi tyomaat olivat ihan positiivinen naky. Oltiin matkustajajoukkion ainoat lankkarit ja meille se 6-7 tuntia tuntui hyvinkin pitkalta.. Jottei se matkustaminen raikkaassa ulkoilmassa tuntuisi liian mukavalta, alkoi loppumatkasta meidan onneksemme viela satamaan kunnolla vetta. Tahan asti oltiin viela pidetty mieli virkeana ja eletty siina ajatuksessa, etta onhan se hauskaa kokea jotain tallaista paikallista juttuakin, mutta siina vaiheessa edes kauniit maisemat eivat saaneet mielta positiiviseksi.

Sen Monorom oli mukavan pieni ja viihtyisa pieni kylapahanen kera ystavallisten ihmisten. Mondulkiri on Kambotsan kaukaisin ja asukastiheydeltaan (2 as./km2) harvimmin asuttu provinssi. Maisemat olivat mahtavia ja nakyma vaihtui aina paikka paikoin alavista kukkuloista tiheaan viidakkoon. Ilmat olivat tosin kylmat johtuen Kambotsassa vallitsevasta "talvesta". Haluttiin jatkaa matkaa kuitenkin mahdollisimman nopeasti maksimoidaksemme nahtavien paikkojen maaran. Tultiin tulokseen skipata talla kertaa pick up truck -kyyti, silla viime kerta oli sen verran antoisa. Oikeasti arvostetaan kylla tuota matkaa kokemuksena, mutta tiedattehan nuo tapaukset, joista on ylpea kun sen on tehnyt, muttei kuitenkaan haluaisi aloittaa sita uudestaan. Bookattiin siis ittemme Phnom Pehniin kuskaavaan minibussiin, joka sekin oli tietysti taynna, mutta ei ihan kuitenkaan niissa mittasuhteissa, joihin oltiin viime matkustuskerralla totuttu. Olipahan mukana matkassa vaihteeksi meidan lisaksi muitakin lankkareita.

Phnom Pehn oli vahan samanmoinen jarkytys meille kuin Bangkokkin aikoinaan. Tunne tullessa Mondulkirin vahaisen populaation lomasta tanne miljoonakaupunkiin on enemman tai vahemman sekava. Liikenteen vilistaessa kirjaimellisesti jokasuuntaan ja jokapuolelta, ihmisten huudellessa ympariinsa ja hajujen sekoittuessa toisiinsa kokemus on shokeeraava. Tavattiin meidan onneksi eras ranskalainen pariskunta, jotka ystavallisesti avustivat meidat eteenpain. Ilman heita oltais varmaan oltu aivan eksyksissa, kun ei oltu mitenkaan henkisesti tai muutenkaan valmistauduttu kohtaamaan Kambotsan hullunmyllya. Asutettiin ittemme kaupungin yhdelle suurimmista kaduista ja sielta kasin ollaan paasty kaymaan jo killing fieldseilla, S-21:sella, Royal Palacella, ja National Museumissa. Kaytiin jopa Wat Phnomin temppelissa rukoilemassa hyvaa onnea ja nahtiin Central Marketin loputtomat kojut. Kaupungin uudemmassa marketissa, Sorya marketissa, alkoi hiukan huippaamaan, kun vedettiin altsi kalliit pizzat kuudennessa kerroksessa Phnom Pehnin katujen vilistessa alapuolellamme.

Phnom Pehnissa meilla oli tosi hauskaa ja oli piristavaa vaihteeksi viettaa aikaa suurkaupungissa. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi ja siksi huomenna jatketaan matkaa Kambotsan etelarannikolle Kepin kaupunkiin.

Lisailtiin myos kuvia, tsekatkaa ne perhana ei ollu helppoo ladata niita.

Nauttikaa siella lumesta (mekin ollaan taalla jo lauleskeltu vahan joululauluja aws),

Ana ja Eme

Riippumattoilua Don Detilla

2008-11-20T04:34:00.000-08:00

Saavuttiin siis tanne 4000 saaren alueelle, saarelle nimelta Don Det. Aivan mahti pikku saari joka on tayna hyper ystavallisia paikallisia ja samaten taalta loytyy myos paljon mukavia reppureissailijoita. Suomalaisia taalla on ihan sikana, vahan liikaakin (ei pysty puhumaan paskaa toisista ihmisista kun ne saattaakin ottaa yhtakkia osaa keskusteluun,suomeksi) Asuminen on edullista kuten myos ruoka ja juoma. Taalla jos jossain saa maistaa oikeaa bungalowi-elamaa, silla taalla ei muunlaisia asumuksia ole melkein ollenkaan. Mika on mahtavampaa ku lohota riippumatossa bungalowin parvekkella ja katsella ohi lipuvaa Mekong-jokea?

Ollaan tutustuttu taalla Madventuresistakin tuttuun Mr. Vathiin joka on kehitellyt Rikun ja Tunnan suositteleman Hangover Specialin. (Ks. Madventures kirjan hakemistosta 'krapula') Mr.Vath suorastaan ponkaisi housuistaan kun kuuli etta ollaan suomalaisia ja alkoi heti hopottamaan Rikusta ja Tunnasta ja siita kuinka se on paassyt televisiosarjaan mukaan. Taman jalkeen miekkonen kavi kaivamassa jostain viela Madventuresin kirjankin ja otti esille kovin kuluneen sivun jossa oli juttu Mr.Vathin kehittelemasta rapulaevaasta. Mukava mies totta tosiaan. Vath kutsui meidat viela kaiken lisaksi toiselle saarelle (Don Khon) paikallisiin pirskeisiin mukaan. Niimpa Annin kanssa otimme illasta pyorat allemme ja lahdimme kohti naapurisaarta. Pitaahan siella nyt kayda katsomassa etta miten ne paikalliset juhlii. Saavuttiin lopulta paikan paalle ja katseltiin hieman ymparillemme: kojuja, joissa myytiin erilaisia harpakkeita leikkipyssyista hiuspinneihin, ruokaa myytiin joka lahtoon ja olihan siella toki erilaisia peleja pallonheitosta tikanheittoon. Paikallinen musiikki (= nasaaliaanisen naisen 'laulua' yhdistettyna jonkinsorttiseen vingutukseen) pauhasi isoista kaiuttimista, lapset kirmasivat perakkain ja lasit tayttyivat Lao Laosta (=pontikka). Huomasimme etta olimme lahes ainoat lankkarit koko kekkereissa, ja nahtiin vain yksi pariskunta juomassa olusensa melko vikkelaan. Itsekkin katsastettiin pileet melko nopiaa kun alkoi satamaan ja pimeys vallitsemaan. Mukava kokemus oli silti.

Oltiin luultu, etta Vang Viengissa ne valkotakit ois jo repineet nuo kiusankappaleet Annin varpaasta veks, vaan ei. Se oliki meinaan hauska yllatys, kun yks ilta avattiin tuo suloinen ja tuoksultaan ei-niin-miellyttava paketti, ja huomattiin ompeleitten viela huokuvan olemassaoloaan. Siita sitte vahan huolestuttiin, etta minneka sita ny nailla pikkusaarilla mennaan hospitaaliin, jos sellaisia taala yleensakaan on. Noh, eilen otettiin asiasta perusteellisesti selvaa ja lahdettiin aamuvarhain guesthousen botskilla kohti suurempaa saarta. Mukaan lahti guesthousen isanta seka hanen 19-vuotias tyttonsa, joka meidat sitten opasti tuon vihertavan pikku rotiskan porteille, taalla a.k.a hospital, ja toimi viela tulkkina laakarin ja Annin valilla, kun yhteista kielta ei loytynyt. Hintaa tikkien poistolle seka puhtaille sidetarpeille tuli vain pari euroa. Nyt varvas voi paremmin, ja sita alkaa jo tunnistamaan, etta kummassa reunassa se TRUE pottuvarvas sijaitsee.

Matkalla Nishan saarelle ja sielta takaisin nahtiin uskomattomia asioita. Yks kovin omituinen tapahtuma pisti silmiimme, kun ihmeteltiin, etta mika ihmeen koira siella yrittaa hirttaa itteensa. Saaren rannalla oli siis puu, puoliksi veden paalla, puoliksi maalla. Tuohon puuhun oli sidottu hannastaan (?!) apina (?!), joka kieppui ympari puuta niin, etta maan puolelta otettuaan vauhtia tama sukulaisemme riippui "ilmaosan" raajat levallaan laskeutuen taas lahtopisteeseen. Sama jatkui useaan otteeseen. Botskimatka itsessaankin oli elamys pitkan aluksemme pyristellessa Mekongia vastavirtaan. Ja kun sanotaan, etta se vene oli _pitka_, niin se todella on _pitka_, ja perhana jos jollain suomalaisella keskenkasvusella "veneella" alias terhilla koittasit tulla tanne jotain yrittaan niin sut naurettais suohon. Niin pitkia ne veneet taalla on.

Puolivalissa takasintulomatkaa pysahdyttiin saarelle, josta ei tiedetty mitaan. Oltiin vahan pihalla, mutta noustiin maihin ja meille osotettiin tieta rannan laheisyydessa sijaitsevaan kotiin. Matkaseuralaisemme halusivat esitella sukulaisiaan, ja saatiin sytyttaa suitsukkeetkin heille tarkean naisen muistomerkille. Istuskeltiin paivaa lokaaleitten kanssa, ja erittain erikoiseksi tilanteen teki se, etta seurassamme istui myos paikallinen kylahullu. Tama oli tullu perheen luo kylailemaan (Lao Laolle) ja selitti mita ihmeellisimpia juttuja, ainoaksi ongelmaksi tassa muodostui se, ettei tuo luikku mies puhunut laoa, khmeria, englantia, ranskaa tai edes suomea, vaan jotain ihan muuta. Saimme lopulta selville, etta edes perheenjasenet eivat ymmartaneet miekkosta, mutta kehottivat meita silti keskustelemaan taman kanssa. Kovin johdonmukaista keskustelua emme pystyneet kehittamaan, mutta kiinnostuneena tama juoppo nyokytteli meidan puhuessa suomea, ruotsia ja valilla ranskaa. Tilanne oli hauska, vaikka ajoittain vahan pelottikin, ja sukulaisetki saivat ukkoa toppuutella..

Don Det oli kokonaisuudessaan erittain mieleenpainuva paikka, ja saattaa jaada ehka viela sellaiseksikin, joka joskus pitaa valloittaa uudelleen. Chillaus on saaren parasta antia, mutta muutakin voi tehda, silla tarjolla on tuubausta, vesiputouksia, delfiineja, kajakointia yms! Saari on lisaksi erittain halpa paikka, joten taalla voi viettaa pidemmankin aikaa pienella budjetilla. Huomenna jatketaan matkaa tahtaimessamme Kambotsa. Bookattiin itellemme Green Discoverylta bussiliput suoraan Kratieen, jossa vietetaan yo jos toinen, ja jatketaan taas Mondulkirin provinssiin. Molemmat paikat on tosi pienia, ja seuraava nettimahdollisuus on luultavasti vasta Phon Phenissa. Odottavan aika on pitka, tiedetaan, mutta hyvaa on luvassa: kuvia! Jaksamisia sinne lumiseen pohjolaan ja kai vahan terkkuja sinne sateiseen satakuntaanki.

Kuittaamme.

Astetta rytkympaa

2008-11-17T04:59:00.000-08:00

Ollaan nyt oltu reissussa puoltoista kuukautta, mutta vasta lahtiessamme helvetillisesta Vang Viengista naimme ensimmaista kertaa auringonnousun. Saalittavaa kyl, mut molemmilla on valitettavasti poikkeuksellisen erinomaiset unenlahjat, ja ne aamut tuntuu vaan aina venyvan toimittaessamme tata meilla pyhaa ruumiinlepuutusta. Jatettiin siis Vang Vieng lopultakin taakse ja hypattiin aamuvarhain elamaanahneeseen lokaalibussiin, jonka hinnaksi tuli 30 000 kippia(+ n. 2,5 e). Paamaarana Vientiane, alla bussi jostain kaukaa menneisyydesta.

Kaikista ennakkoluuloista ja pelottavista mielikuvista huolimatta 4 tunnin bussimatka oli kuitenkin suht sujuva ja viihtyisa. Ku vuoret oli alkanu kaikkoomaan horisontilta, alko tieki olemaan suorempi ja jokseenkin "ajettava".Oltiin aikasemmin kuultu pelottavia tarinoita naista oman aikansa jo elaneista paastohirmuista. Trekkiystavamme Shawn ei ollut niinkaan iloinen kertoessaan lokaalibussikokemuksestaan valilta Chiang Mai - Pai. Jos meian koppiauto sillon veteli ne vuorenrinteet kaikilla viimesilla tehonrippeillaan, oli meininki tapotayteen ahdatussa paikallisbussissa ollut viela moninkertaisesti rajumpi. Shawn raukka oli saanut viela tahtipaikan bussin oven suusta (ovi tietysti ammotti auki, meno taalla ei ole ihan OK -bussien luokkaa), mika taas tarkoittaa bussin runkoon kaksinkasin tarraamista pysyakseen ylipaataan kyydissa. Paikallisten seuratessa tuon ainoan lankkarin selviytymista Shawn vietti matkansa aikamoisen paineen alla..

Paastiin siis lupsakasti Vientianeen, Laosin paakaupunkiin. Siella taas tuktuk -kuskit vanno rakkauttaan meihin (meian rahoihin) ja elama ymparilla oli hektista. Oltiin vahan ulalla, toisaalta taas innoissamme, kun mestat oli vahan isommat ku Vang Viengissa.

Oltiin kuultu erilaisia tarinoita myos Vientianesta. Kuuleman mukaan se ei sen kummempi paikka ole, vaikka laosin suurin kaupunki onkin. Tultiin tulokseen skipata kallis yo Vientianen tapotaysissa guest houseissa ja hankittiin heti samalle paivalle menolippu Pakseen. Edessa oli rahojen kanssa pelaaminen kun Laosiin ei liiaksi ole automaatteja suotu. Tyon ja tuskan takana oli saada riittava maara kippeja seuraavaksi 3 viikoksi.. Tarkoituksena nostaa n. 300e, ja kun BCEL:n alypaat oli saatany yhden nostokerran rajaksi 700 000 kippia (= n. 55e), hihitellen nostettiin sitten yhteensa 5 kertaa per larvi vuorotellen. Meista tuli miljonaareja ko 2 miljoonaa kippia oli piilotettu eri puoelle vartaloa. Pienta kuumotusta kun kipit pursus eri puolilta kehoa Vientianen tomuisilla kaduilla.

Miljonaareilta sita tuntuki, ko nahtiin lopulta meidat Pakseen saatteleva bussi. Oikeastaan sita ei voi kutsua edes bussiksi, vaan paremminkin se oli ruottinlaiva sankyineen, monitoreinee, "illallisineen" kaikkinee. (saatiin kaks epailyttavan nakosta palleroa, jotka oli ku hattaraa, mutta kiinteemmassa muodossa. Varivalikoimassa keltaisia seka violetteja!?! Paikallinen pulla?) Semmosia kulkupeleja ei todellakaan oo ees Suomessa, se oli nimittain jotain ennennakomettoman luksusta, ja varmasti tulee jaamaan tan reissun parhaimmaksi matkustusvalineeksi. Hintaa oli 200 000 kippia (= n. 18e) ja matkaa yli puolen Laosin verran, eika taakaan nyt niin kovinkaan lyhyt maa oo.

Taivaallisen bussimatkan jalkeen (olis se ollu viela maittavampi, ellei Emmi kaikessa vainoharhaisuudessaan olis alkanu kiivaasti hakkaamaan Anni kiinteaa reitta siina luulossa, etta puolivalissa matkaa oltais saavuttu paatepisteeseemme, huoh) parkeerattiin heraavan Paksen linja-autoasemalle aamu kuudelta. Paikalliset eivat olekaan niin tyhmia milta nayttavat, kun ne ovelat kelmit rakentaa nuo bussiasemat kilometrien paahan keskustasta. Nain ne varmistaa paikallisten "kuljetusfirmojen" tuottoisan bisneksen jatkuvan. Tuk tukilla siis keskustaan aamupalalle ja suunittelemaan tulevan valimatkan toimitusta.

Meita informoitiin jatkamaan seuraavalle asemalle, josta siis oli tarkoitus hypata lokaalidosan takapenkille. Linja-autoksi ei voi kylla tatakaan kulkuvehjetta kutsua, kun meian yllatykseksi asemalla odottaa laja tuk tukkeja. Ei muuta vaihtoehtoa kuin kavuta lavalle paikallisten seuraan. Oon joskus kaikessa viisaudessani sanonu, etta vanha oot sillon, ku alat valittamaan vedosta. Otan tan takasin, silla en tunne olevani vanha, mutta tuktukin lavalla niita akkunoita (joita ei siis ole) ei pahemmin suljettu romulajamme paahtaessa kahdeksaakymppia.. No, siella se veto hiukan harmitti. Kiidettiin lapi alavan maaston ja pitkin _huonokuntoisia_ hiekkateita toimiteltiin kaukaisilla aroilla asuville kylalaisille muonaa seka muita tarvikkeita. Nailla seuduilla ei pahemin valkoihoisia esiinny, ja oli hauskaa paikallisten ipanoiden ihmetellessa meita. Jotkut uskaltautuivat hajoituttamaan vieraankielentaitojaan huudellen "hello":ta karrymme peraan. Noiden kylien kouluihin olis tarkotus suunnata joku paiva ja tiedustella, etta kauko pikavisiitti luokkahuoneisiin painsa.

Nyt ollaan tuktukki- ja lyhyen botskimatkan paassa Paksesta, Don Detin saarella. Si Pan Don on 4000 saaren alue, jossa Mekong -joki on aikojen saatossa haarautunut muodostamaan tuhansia pikku saaria. Puolentoista paivan matkustamisen jalkeen saavuttiin juurikin oikeenlaiseen mestaan levyttelemaan. Bungalowin partsilla chillailu auringon laskiessa mekongin taakse on sita elamaa. Hammocki a.k.a riippumatto on kovassa kulutuksessa, ja tama levytysvaline jaa ehka ainoaksi, jolla on taalla rankkaa. Paikallisetkin ottaa rennosti ja ilmapiiri on taydellisen lungi.

Nyt menee hermot naihin jumalattoman kokosiin heinasirkkoihin. Kiitos ja hei, palaillaan pian, niin kerrotaan vahan elamasta Don Detilla lisaa..

Anni eiku Emmi eiku Anni

Vang damn Vieng

2008-11-09T02:02:00.000-08:00

Uskomatonta, etta viela tanaankin jumitetaan taalla Vang Viengissa. Tahan on kuitenkin tulossa muutos, silla kuvat ladattuamme suunnataan Green Discoveryn toimistoon ja maksetaan vihdoin liput 4 tuhannen saaren alueelle. Skipataan siis kokonaan Vientiane, ja suunnataan suoraan kohti etelaa.

Tanaan kaytiin laakarissa poistattamassa tikit, tai oikeastaan ei olla ihan varmoja mita ne oikeen touhus mun pikkusen kansa, mutta sen verran tiian etta aika kovakourasin ottein ne sita raakkas. Sitte ku yritettiin hiukan jotain kommunikoida laakarin kanssa ja kysya, etta mika tilanne on, niin kaikesta siita mongerruksesta sai selvaa vain sanat "infection" ja "leg". 7 paivaa pitais viela jaksaa pitaa pakettia,huoh. Selvispa sitten viela antibioottikuuristakin sen verran etta olis pitany ottaa 2 tablettia kerralla 3 kertaa paivassa. Nyt se "2x3" siina lituskan kyljessa vaikuttaa ihan jarkeenkayvalta, mutta ei sita sillon oikeen hyrranny ja oonkin ottanut sitte 1 vaivasen tabun per paiva.

2 viikkoa yhdessa paikassa on aivan liikaa. Sita haluis jo heittaa sen 20kg vauvelin selkaan ja lahtea tien paalle. Sen lisaksi, tai oikeastaan sen johdosta, etta kaupunki on pieni, on piirit viela pienemmat. Ihmiset taalla on kaikki samanlaisia posh-travellaajia, jotka tuubaa, vetaa larvit, kulkee kadulla puolialasti (yks tytto tuli bikineissa nettikaffilaan?!) ja lopuksi sammuu bucket baariin. Kunnioitusta paikallisia kohtaan ei tunneta, silla vaikka nimenomaan pyydetaan pukeutumaan paikallisten omaa kulttuuria kunnioittavaan tyyliin, useimmat viisveisaavat naiden arvoista ja heiluvat kadulla pikkupikku bikineissaan. Turisteihin turhautuminen nakyy paikallisten kaytoksessakin, silla harvassa on nuo hymyt, joita ollaan totuttu saamaan ravintolaan astuttaessa tai muuten vaan paikallisia tervehdittaessa.

Yhtena paivana aateltiin koittaa irrottautua tasta travellihelvetista ja lahettiin kavelemaan hiukan keskustan ulkopuolelle, paikallisten reviirille. Siella meno oli ihan toinen ja astuttiin ihan uuteen maailmaan, jossa me oltiin taas muukalaisia tunkeutumassa muitten hoodeille. Taalla kohdattiin niita kaivattuja aitoja hymyja, kun puhuteltiin paikallisia laoksi. Oli taas hauska huomata kuinka iloisia lokaalit olivat meidan yrittaessa saada aikaan normaalia small talkia heidan omalla kielellaan. Lapsista taalla ei ole puute, ja nuo pallerot on aivan ylisopoja pelaillessaan marmorikuulilla ja juoksennellessaan sinne sun tanne.

MUISTAKAA TSEKATA UUSIMMAT KUVAT!

KAIKKI ALBUMIT

Kuittaan talta paivalta, ja toivottavasti viimeista kertaa Vang Viengista.

Annie

Tuubailua perkele

2008-11-03T00:04:00.000-08:00

En oikeesti tiia mika suurempi voima koettelee meita, mutta se on kovin rassaavaa; ensin selvittiin trekista, sitten mahataudista, oltiin paranemaan pain flunssasta, mutta nyt tama:

Meian oli pitany jo monena paivana hypata kumirenkailla laskemaan Mekongia, mutta sade ja jatkuva niiskuttelumme estivat nama suunitelmat. Paatettiin kuitenkin, etta sunnuntaina mennaan saasta riippumatta, oltiinpa sitten kipeita tai ei. Aamu valkeni valoisasti ja meilla oli suuret odotukset tasta tuubailusta Mighty Mekongilla. Ensimmasekseen tunnelmaa lannisti hieman rankka sadekuuro, joka alkoi puolisen tuntia ennen Emmin ja Arin kanssa sovittuja treffeja tuubailukeskuksella. Rohkeasti tarvoimme lapi tuulen ja sateen, mutta harmiksemme saimme kuulla, etta kaverit jattaa leikin kesken, mika tarkoitti siis sita, etta olimme kahdestaan lahdossa seilaamaan. Jo tassa vaiheessa aavistimme pahaa tulevasta, ja fundeerattiin kertaalleen, etta pitaisko meianki menna vaan sisatiloihin kiukuttelemaan, jos kerran kaikki muutkin jattaytyy tasta huvista hyvin perusteluin..

Mutta EI, paatos oli jo tehty, joten vuokrattiin renkaat, hypattiin tapotayteen tuktukiin ja ajettiin joen rannalle. Saatiin lammin vastaanotto heti ensimmaisessa baarissa, (eika siis oltu paasty edes veteen viela tassa vaiheessa) kun juotiin ensimmaiset Beerlaot. Parin aussin kanssa siina rakateteltiin niita naita kunnes teki mieli jo pulahtaa saastaiseen mekkikseen. Lahettiin kohti renkaita, jotka eivat kuitenkaan olleet siella minne ne oli jatetty?! Jaljella 0 rengasta ja 2 tuubailijaa. Jopa Emmin matikkapaa kertoi negatiivisesta vastauksesta ja me ruvettiin nakemaan punaista. Uidako siina saastassa pitais? Virtaus joessa on kova ja pinnan alta loytyy teravia kivia. Saatiin lopulta selville, etta yks renkaista oli ollu lotsko ja se oli kiidatetty takasin keskukseen, josta piti olla paraikaa tulossa toinen tilalle. Ok, ei hataa, saatiin lisaa aikaa ottaa toiset pienet beerlaot ja samalla tukea nain rahallisesti paikallisia kouluja.

Juuri ku luultiin, etta homma on kunnossa ja me paastaan ehka viela joskus ennen pimeeta lahtemaan, niin meille ilmoitetaan, etta saadaan vain yksi tuubi ja toista ei heru. Joku kusipaa siis oli ottanu toisen renkaistamme ja paikallinen tuubausfirman juippi ohjeisti meita vain seuraavanlaisesti: "You go one tube. Some Bar. Take two there." Toisin sanoen meita siis kehotettiin varastamaan joltain muulta, tai muuten joutuisimme maksamaan kadotetusta tuubista.

Okei, tuubi virtaan ja tyttaret kyytiin. Renkaaseen ahtautuminen ei ollu ihan nii helppoa ku milta se kuulostaa, olihan se tarkotettu vaan yhelle ihmiselle.. Laskettiin kolmeen, hypattiin aukkoon ahterit eella ja lopulta oltiin siis huterasti selat vastakkain kiikkuen aluksessamme, kun kuullaan rannasta huudettavan: "No, diferent way! Feet in!". Voi ny samperi, jarrut lukkoon ja kaannos ympari. Lopulta paastiin suht tukevaan asentoon ja kikateltiin menemaan. Oli se hauskaa viela tassa vaiheessa!

Meidat ongittiin heti ekaan baariin joka tuli vastaan about 50 metrin lipumisen jalkeen. Tukeva ote meille ojennettuun bambukeppiin ja rantautuminen. Juotiin yhet pienet Beerlaot ja jatkettiin matkaa pian, koska olimme viimeisten joukossa ja tuubit alko jo loppumaan. Kaytiin hakemassa 2 tuubia (haha it's payback time eh?!) ja loikattiin renkaat ymparillamme paskaseen Mekongiin lillumaan. Emmin hyppy ei kuitenkaan onnistunut ihan niinkuin suunniteltu, ja juuri vaivoin varastettu tuubi lahti yksin virran mukaan. Tietaisitte vaan sita kuumotuksen maaraa siina vaiheessa, mutta onneksi Emmi polski sulavasti karkurin kiinni ku merenneito konsanaan. Lotkoteltiin renkailla seuraavat 100 metria ja rantauduttiin toiseen baariin, jossa kokeiltiin paikallista erikoisuutta, Lao viskia+lantrinkia pikku amparissa=bucketti. Tunnelma oli leppoisa, ihmiset tanssi ja hengasi. Anni rohkeni hetken mielijohteesta nousemaan korkeaan torniin, josta tarkoituksena oli swingin kanssa hypata alas jokeen. Periaatteessa siis hypataan _korkeelta_ koydella, roikutaan siina, ja molskahdetaan lopulta volttien jalkeen veteen. Yleensa muiden hyppysuoritukset ansaitsivat aplodit ja hurraa huudot, nain ei kaynyt kuitenkaan Anni tapauksessa, haha.

Jatkettiin taas ripeasti matkaa, ja meidat kalastettiin taas uuteen baariin. (Koko matkan varrella naita baareja on useita, ja kaikki vierivieressa) Se oliki melkonen paikka se, ja vaikka Anni lensi vessojen edessa suoraan mutaan, ei se haitannut, silla seuraavaksi vuorossa olikin beach volleyta mutakuopassa! Se oli ihan uskomattoman hauskaa, ko pentuna hiakkalaatikolla konsanaa, ja pyoriskeltiin hyoriskeltiin mudassa tovi hullutellen. Huomattiin lopulta auringon hiipuvan alas pain ja meille tulikin jo hoppu jatkaa matkaa ettei jaataisi pimeaan ajelehtimaan.

Se hauskuus loppuki sitte tahan.

Siina sitte pyristeltiin ja yritettiin paasta taas traktorinrenkaitten kyytiin kun tapahtui pieni onnettomuus.. Kuten jo mainitsimme, seka veden pinnalla etta sen alla on veitsenteravia kivia. Kun virtaus oli raju, ihmisia tulossa, rengas karkaamassa ja hulina muutenkin kova Anni iski elintarkean pikkuvarpaansa rajusti kivikkoon. Kun han vihdoin oli selvittanyt tiensa oikeaan tuubaus-asentoon, odotti hanta yllatys: oikean jalan pikkuvarvas sojotti luonnottomasti vaaraan suuntaan eli toisin sanoen muiden varpaiden osoittaessa vasemmalle, tuo nimenomainen pikkuveikko osoitti oikealle jattaen siis kahden vierrekkaisen varpaan valiin suuren aukon. Vaikka Anni osaakin varvasakrobatiaa, moista ei ole koettu ennen. Paniikissa Anni neuvokkaana tyttona otti roiman otteen varpaasta ja rusautti sen paikoilleen. Tassa vaiheessa se osoitti vielakin hieman kaakkoon, eika suostunut palaamaan oikeille sijoilleen. Tilanne naytti jo hieman paremmalta, kunnes tuli se kipu. Varvas ei ollut mennyt vain sijoiltaan, vaan sita pitkin kulki myos syva viiltohaava varpaan juuresta sen paahan asti. Veri vaan virtasi Mekongiin..

Kun Emmille oli selvinnyt tilanne, tarttui han Annin renkaaseen ja pyrki kohti rantaa, tuloksetta. Ohitimme baarin ja kutakuinkin kaikki muut (paitsi meidat) ongittiin sinne avunpyynnoistamme huolimatta. Seuraavan baarin kohdalla tarppasi ja avulias mies auttoi meidat rantaan. Ylos baariin nouseminen ei ollut helppoa yhdella jalalla, mutta sinne paastiin ja tama samainen mies sitoi Annin jalan ja antoi viela kipuunkin tuiman shotin lao viskia. Ilta hamartyi ja tultiin siihen tulokseen, etta lahdetaan sairaalaan. Varpaan sarkiessa ja vuotaessa verta Anni yritti kompuroida yhdella jalalla Emmin kantaessa kaksin kasin tuubejamme yli sillan toiselle puolelle jokea, jossa odotti muutama tuk tukki. Hypattiin ensimmaisen tuktukin kyytin, lahto tosin tuntui kestavan ikuisuuden eika sanalla hospital tuntunut olevan mitaan vaikutusta kun rahasta oli kyse. Lahto siis viivastyi arsyttavien ja kannisten turistien ollessa haluttomia maksamaan koko kyydista. Lopulta tuktuk paasi lahtemaan, mutta paatepiste olikin tuubivuokrauskeskus sairaalan sijasta. Tama tarkoitti siis 500 metrin klinkkausta ja yhdella jalalla hyppimista yon pimeydessa.

Anni asetettiin makuulle ja varvas annettiin ensiavussa laakarin huostaan. Verinen side poistettiin ja varpaaseen hoideltiin 5 tikkia. Varpaan pyorittely ja hyorittely ees taas aiheutti viiltavaa kipua, mutta onneksi Emmi johdatteli Annin ajatukset pois koko toimenpiteesta kertomalla tarinoita Aladinista ja Jasminista. (Kerranki oli hyotya Emmin disney fanituksesta, ja paastiinkin keskustelemaan syvemmin miksi Aladin oikein tykkasi tuosta sulttaanin tyttaresta.)
Tapahtunutta on hauska muistella nain _JALKEENPAIN_, ja keskustelu menikin suurinpiirtein nain:

"Ai saatana nyt emmi vittu laulat tai teet jotain perhana kerro vaikka vittu Aladinista ootko saa nahny sen kerro nyt vittu jotain!!!!!"
"Noo oli sellanen Aladini ja Jasmine ja sitte se rakastu siihe Jasminee ja.."
"Miks se vittu siihe muka rakastu ei vittu varmaan rakastunu"
jn vittu e

Operaation jalkeen Annille ojennettiin kouraan lasku (1600bahtia eli 32e), artsyja kipulaakkeita seka antibiootteja. Pussi jalkaan siteen paalle (kastumisvaara) ja "vittu perkele vittu saatana vittu" -mantran raikuessa Anni klinkkasi Emmin avustuksella guest houseen. Yo oli aika painajainen, silla tunnin nukkumisen jalkeen sita herasi aina tunniksi jalan sarkiessa julmetusti ja tata vuorottelua jatkui koko yon.

Sita ei uskois, etta kuinka paljon pikkuvarvastaan oikeastaan kayttaa, mutta kylla sita kahdetiin ihmisia, jotka paasee kavelemaan normaalisti ja joiden varpaat toimii. Jalka ei oikeen kesta painoa astuessa ja vasuri saakin kunnon treenia yhdella jalalla pomppiessa paikasta A paikkaan B. Koko episodi on sekoittanut vahan meidan suunnitelmiakin, silla tanaan maanantaina oli vihdoin tarkoitus jattaa Vang Vieng. Taalla jumitetaan vielakin ja toivottavasti pian paastaisiin jatkamaan matkaa.

Vahan jai kaivelemaan meillakin kun ei paasty kokeilemaan lisaa swingeja ja liukumakia, mutta suositellaan tuubailua kylla kaikille, silla se oli ihan uskomattoman hauskaa! Varokaahan sitten toki niita kivia.. Kuvia myohemmin!

Terkkuja pohjolaan,
Anni ja Emmi

Dokka dukohda.

2008-10-30T23:40:00.000-07:00

MIKSI nuha tulee AINA kun on mukavaa ja on reissussa?!?? Mina jo luulin etta saisin olla vahan aikaa rauhassa sairauksilta sen mahataudin jalkeen mutta ei! Rakaa vaan puskee nenasta ja paineet kasvaa paassa. Keuhkot yskii ittesa pihalle ja ihmiset luulee etta mulla on joku vakavampiki sairaus ku naytan ihan kuolleelta. Ei tassa muu auta ku alistua kohtaloon ja kantaa vessapaperirullaa laukussa (paskapaperi taalla on verrattavissa taysin kreppipaperiin), pyoritella valilla kaden ymparille iso tukko paperia ja toraytella menemaan. Aamulla herasin siihen etta olin kuolannu tyynyn litimaraksi ja huulet oli liimautunu yhteen jonkinlaisen kuolasta muodostuneen liiman avulla.

Tamankin lyhyen tekstin aikana niistin ainaki 10 kertaa. Nappis on iha rakanen, onnea seuraaville koneelle tulijoille...

Olkaa terveita!
Emmi "Rakapallo" Siikaluoma

Lao "slow" PDR.

2008-10-28T05:18:00.000-07:00

Nyt huojentuneena Laosissa 3 paivan rankan matkustamisen jalkeen. Eika vaan rankkaa, vaan ihan perhanan hidasta, meluisaa ja epamukavaa. Hidasta ensinnakin siksi, etta matkattiin SLOW boatilla Mekong joen vartta Luang Prabangiin. Tama botski on totta tosiaan ansainnut nimensa, silla tuo kapine ajelehti virran mukana n. 20 km/h. Penkit uljaassa aluksessamme olivat arkkitehtuuriltaan kovin yksinkertaiset: kuvittele piirtavasi kolme viivaa tuolin muotoon ja nain ymmarrat jujun. Selkanoja tikkusuora, materiaali puu, istuimen leveys ehka 30 senttia. Ei ollu meinaansa kovinkaan rentouttava kaheksantuntinen. Ja taa sama viela kahtena paivana! Kauniit maisemat kylla helpottivat ahdistavaa olotilaa, vaikka nahtiin virran mukana jos jonkinmoista, kuten mm. kokonainen, sinertava, turvonnut ja selallaan seilaava sika (?!?!?).

Noh, ensinnakin ennen kuin edes saavuimme botskille matkustimme mukavasti sillit purkissa -tyyliin taydessa minibussissa. Ajo-olosuhteet olivat oikein epasopivat; vetta satoi ku esterin perseesta, salamat loi valoa muuten pilkkopimealle taivaalle ja tie oli mutkikas ku vappuserpentiini. Kaiken lisaksi saatiin ihan reippaanpuoleinen reikapaa kuski, joka kaahasi ku mielipuoli 80km/h tiukkiin kurveihin. Ajoittain tuntui silta etta bussi meni kahella renkaalla. Koska bussissamme oli mahdotonta nukkua, (poikkeuksena tahan on Anni, joka tasaiseen tahtiin sitkeasti loi paata ikkunaan ja veti hirsia), mieltamme lammitti kuitenkin ajatus lampimasta ja kuivasta hostellihoneesta, joka meille oli luvattu ostaessamme lippua. Yobussin saavuttua kahdeksan tunnin mutkaisen ja kuoppaisen ajon jalkeen majoituksellemme, saimme suureksi iloksemme kuulla, etta huoneet tulvivat rankkasateen takia, joten eraanlainen terassi koitui leposijaksemme. Nopeimmat (me!) saivat varattua huovat kylman ja kostean kaakelilattian paalle pehmikkeeksi. Korvikkeeksi meille luvattiin 50 bahtia (1 euro) taman harmittavan tapahtuman johdosta. Emme koskaan saaneet sita. Kukonlaulun aikaan herasimme muutaman tunnin koiranunien jalkeen naamat ku pommituksen jaljilta. "Runsaan" aamupalan jalkeen paastiin lopulta joen toiselle puolelle Laosiin, josta sitten paadyimme tuohon jo kertaalleen mainitsemaamme hitaaseen aluksenomaiseen kapistukseen.

Matka oli hermojaraastava, mutta onneksi meidat muistetaan noina sankareina, jotka sikeasti vetivat unta palloon jumalattomassa moottorin jyrinassa.

Luang Prabang oli kaunis ja hiljainen, mutta turistimassojen valloittama kaupunki. Hinnat olivat jopa verrattavissa Bangkokin hintoihin, mutta mm. aamupala Mekongjoen varrella oli kylla rahan arvoinen. Kartoitettiin paikka pyorilla, jotka osoittautuivat varsinaisiksi lihastentappokoneiksi. Kohokohdiksi nousivat jokailtainen night bazar ja kaupungin keskella mollottava temppelivuori, jonka huipulta oli mahdollista nahda koko kaupunki. (Jos vaan jaksoi kavuta ne loputtomat portaat, mika meille se ei tehny ees tiukkaa trekin jalkeen..)

Tavattiin matkalla suomalainen pariskunta, Emmi ja Ari, joiden kanssa ollaan pidetty hauskaa aina kun ollaan kohdattu. Kaikkein oudointa tassa oli se, etta nama maanmiehet tunnistivat heti meian naamataulut esittelematta, koska olivat aikaisemmin urkkineet meian plokia?! Haha, piani maailma.

Nyt vietetaan aikaan Vang Viengissa Frendeja seuraillen, silla lahes jokaisessa kuppilassa pyorii nuo ystavykset hela tiden suurelta skriinilta. Koska aikataulu on tiukka, jatkamme matkaa mahdollisimman pian Vientianeen..

Palaillaan ja plokkaillaan,
Anni ja Emmi

Nollakulmia ja hikilammikoita.

2008-10-21T01:44:00.000-07:00

Meilla on jaany vahan tuo trekkaus kertomatta joten tassa nyt vahan slaisseja. Mentiin paikallisen taksin nakoisella autolla (=lava-auto, jonka lavalle on rakennettu kyhaelma jossa olis tarkotus istua ku sillit suolapurkissa). Ei siella tietenkaan tunnettu kasitetta turvavyot tai isommat turvakaiteet auton lavalla. Auto paristeli moottoritiella paalle sataakahtakymppia ja ihmiset takapoksissa piteli henkensa hadassa kiinni parista kaiteesta jotka sinne oli suotu. Onneksi Annin kanssa paastiin istumaan ilmastoituun autoon sisapuolelle ja katseltiin takaikkunasta nauraen kun trekkitoverit pomppasi aina metrin ilmaan moykyn sattuessa tielle. Noo, pilkka osu omaan nilkkaan ja ketkas muutkaan siella takana torotti takaisin tullessa kun mina ja Anni.

Ensimmainen pysakki oli elefanttipaikka. Siella kavuttiin isojen elukoiden selkaan ja kaytiin olemassa viidakossa noin tunti. Pakko sanoa etta silloin oli todella turisti olo, 5 norsua tallustaa tylsistyneena ainaista polkua jonka ne joka paiva kulkee selassaan innokkaita turisteja joiden kameravalot vaan valkkyy. Puolivalissa Anni teki sitten vahan extriimimpaa ja meni norsun niskan paalle istumaan ja ohjailemaan fanttia.

"Se oli meinansa aikamoista reisi- ja pakaratreenia kun se ronsu tapsutteli eteenpain keinuen ylos ja alas ja sivulle sun toiselle. Koita siina sitte pysya selassa kun norsun ohjaajaki vaa naureskelee mun yritykselle selvita retkesta hengissa. Siina vaiheessa iski paniikki kun eteen tuli jyrkka rinne alas joelle. Kunnon nyrkkiote vaan 'satulasta' ja vankka usko elamaan... "

Norsuparkilta jatkettiin ylos vuorelle auton vetaessa kovilla tehoilla. Maet mentiin ykkosella tai korkeintaan kakkosella ylos, tahto hyytya (siina teille vahan osviittaa niiden pikku harjujen jyrkkyydesta). Lopulta auto pysahtyi keskelle ei mitaan, kamat nakattiin ulos ja auto lahti pois. Rivakasti kenkien vaihto,reput selkaan ja kavelemaan. Pysahdyttiin melkein samontein syomaan ja tassa vaiheessa elettiin viela siina suuressa valheessa etta koko muukin trekki olis muka yhta rento.. Ruuan jalkeen olikin iso paha edessa, ja me valaistuttiin uuteen uskoon kun kapuaminen nollakulmaisia vuorenrinteita alkoi.. Aivan liian yli-innokas kanadalainen trekkikaverimme veti karkipaata uskomatonta vauhtia eteenpain, kun suomalaiset sisulla kiroilee tietansa hantapaassa "kirmaten" (aina kun muitten silma valtti niin ryomien) eteenpain. Siina sita sitte henki hieverissa saatiin perhana nahtya viidakkopolkua tarpeeksemme kunnei sita sillon ku silmia jakso pitaa auki niin muualle oikeen pystyny kattelemaan.

Sita luulis, etta ku on kavunnu sen VUOREN paalle, etta on ihanan autuasta vaan liueta se alas, mutta asian laita EI OLE NAIN. Se alastulo on ainakin vahintaan yhta rankkaa kuin ylosmeneminen. Voi etta sita pakaroitten ja pohkeitten kuorolaulua kun halleluja kajahteli ilmoille. Harkittiin jopa maen alas pyorimista mutta se tuntui kuitenkin liian riskaapelilta joten jatkoimme kroppamme raakkaysta. Anni kuitenkin kaytti liukutaktiikkaa aika ajoin, niilla saakelin laskettelumonoillaan, jotka osoittautuivat hiukan liian liukkaiksi marille vuorenrinteille. Emmi kuuli puskan heilahduksen, "ai saatana"n ja tiesi heti mita oli tapahtunut: lisaa mutaisia naarmuja ja taisteluarpia Annin (nykyaan jopa) tarzaninomaiseen kroppaan.

Nakymat (jos niita nyt ehittiin kattelemaan, silla oppaamme, Surin alias Rambo, oli aika vikkela kintuistaan ja epailimme ajoittan jopa, etta onko tuo kone ollenkaan ihminen. Se jatka ei ees hionnu, vaikka juoksi viidakonrinteita ylos. Me kylla hiottiin.) olivat kuitenkin mahtavat ja nahtiin paljon erikoisia ollimolliaisia ja kasveja. Riisipeltojen laitamilla maisemat olivat huikaisevat. Vesiputousten aarella paastiin rentoutumaan ja pulahtelemaan viileaan veteen. Oli aina yhta palkitsevaa asettua illan paatteeksi leiriin tietaen etta paivan tyo oli taas tehty (toisaalta jo seuraavaa paivaa pelaten). Ruoka oli makoisaa ja sita todellakin oli riittavasti. Yot tuli nukuttua kuin tukki.

Toinen paiva meni samoissa hikisissa merkeissa kuin ensimmainen. Kavelya tana paivana oli 3-4 tuntia. Majoituimme taman yon bambuhokkeleissa vesiputouksen vieressa (meidan hokkeli oli puoliksi veden paalla, onneksi vedenpaisumusta ei tullut). Illalla paikalliset ukot opettivat meille paikallisia peleja (yksi shakin tapainen ja pari aivojumppa hardellia). Yhteista kielta ei kovinkaan paljoa loytynyt mutta hauskaa oli. Anni MELKEIN rokitti paikalliset heidan omassa pelissaan (ainakin omasta mielestaa, silla Anni uskoi vahvasti heidan aina huijaavan.) Yon nukuimme kuin tukit, veden solistessa vieressa ( krhm alla krhm) ja salaperaisten lintujen (liskojen) laulaessa.

Kolmantena paivana kavelya oli 4 tuntia ja maasto pysyi yhta hankalana meille kahden edellispaivan viela painaessa jaloissa. Koko trekin hienoin vesiputous tuli nahtya ja siella tuli kaytya myos uimassa. Saavuttiin jo tuttujen paikallisten kamujemme kotikylaan jossa naiset kutoivat uskomattomia huiveja ja lapset leikkivat ymparillamme. Nahtiin myos vihrea myrkkykaarme jonka kylalaiset heittivat jorpakkoon talon tienoilta. Sitten kavely olikin jo loppu ja saatiin autokyyti ruokapaikalle.

Ruuan jalkeen koitti yksi trekin kohokohdista, nimittain bamburaftingi. Muaan (16-vuotias lauttamme 'ohjaaja') kuljetti meidat jokea pitkin lapi viidakon. Oltiin niin onnekkaita, etta paastiin Muaanin kyytiin, silla han hauskuutti meita lapi lauttailun. Anni halusi valttamatta vaikuttaa kurssiimme ja samalla auttaa Muaania nousemalla ylos ohjaamaan lauttaa bambukepilla. Annin rautainen tasapaino ei jarkkynyt, silla missaan vaiheessa takaa ei kuulunut mitaan suurempaa loiskahdusta! Tasta Emmikin innostui ja paatettiin antaa Muaanille vapaapaiva. Muaan asetettiin istumaan pampulautan keskelle kun me kaksi terasnaista yritimme parhaamme mukaan ohjata lauttaa toinen edesta, ja toinen takaa. Lopulta tulos oli se, etta Muanin piti pistaa itsensa kunnolla likoon pelastaakseen lauttamme lopulliselta tuholta hyppaamalla veteen ohjaamaan meidat taas oikeille raiteille..

Hauskinta oli se, etta paastiin laskemaan joen suurempi koski lautan kyydissa, kun kaikki muut turistit joutuivat kiertamaan sen jalan! Ilmeisesti turisteille tama koski on liian vaarallinen ja tata mekin aluksi uumoilimme, mutta paatimme kuitenkin kysya asiaa Muanilta: "Do other tourists do this too?" "Yeees yeees, its up to u" kuului vastaus. Siina vaiheessa kavi kylmanvareet pitkin selkapiita kun naimme muitten kiertavan kosken, jolloin pysahtyminen oli kuitenkin jo liian myohaista.. Anni otti tukevan vatsa-asennon Emmin pitaessa kiinni kapisesta lautastamme rystyset valkoisina. Sukelsimme rohkeina tyrskyihin ja selvisimme lopulta naarmuitta, mutta lapimarkina. Se oli uskomattoman COOLIA! Muitten turistien vittuuntuneet katseet seurasivat meidan jatkaessa matkaa rakattaen.

Oli loppujen lopuksi mahtava reissu ja suositellaan trekkausta kaikille. Jos kuitenkin harrastuksiisi kuuluu vain meian plokin lukeminen ja irkkailu, kokeile vaikka pelkkaa elefanttikyytia.. Ei vaan, kylla paskempi kuntoisetki siita selviaa, niin selvisi Emmiki! Ja se on kuitenkin lopuksi todella palkitsevaa. Hintaa talle huville tuli 1500 bahtia eli noin 30 euroa ja tahan sisaltyi kaikki paitsi juomavedet. Kaikki vaan nyt jungleilemaan!

-Emmiska ja Anniska

Elaimet rakkaat,ollaan ystavia kaikki.

2008-10-19T04:24:00.000-07:00

Noniin. NYT lahtee avautuminen meidan hostellihuoneesta Tayai's Housessa. Mentiin sinne sillon joskus ku saavuttiin Paihin ekaksi yoksi ja katottiin etta on halpa ja on oma suihku+vessa= mainio punkkaamispaikka. Huomattiin ekana iltana etta lattia vilisee murkkuja mutta mina mainioiden metsastajanvaistojeni varassa listin enimmat. Lattia oli taynna raatoja ja murkkuja tulvi jostai aina vaan lisaa. Oltiin siina etta kaikki on ok, nehan on vaan samoja murkkusia mita kotonaki.

Seuraavaksi seinalla kipitteli pikku gekkoja. Neki oli ihan ok, kun tiedettiin ettei niista mitaan harmia oo,korkeintaan syovat murkkusia pois. Sitten lattialla kipitteli joku kumma torakan ja koppakuoriaisen risteytys jonka teloitin kannissa rakkaalla tappovalinekroksillani. Seraavana aamuna huomattiin etta murkkuset olivat vieneet ruhon pois ja enaa 5 murkkua kiisteli yhdesta koppiksen jalasta. Yhteistyo pelaa siis? Noo,ei siina viela mittaan, elettiin vahan pidemmalle ja eraana iltana Anni sitten jutellessaan mulle kaansi sattumalta katseensa mun sangyn alle ja imoitti asiansa nain: "Emmi. Sun sangyn alla. On. Vitun iso ETANA. Ilman kotiloa." Hitto soikoon,siella oli lahemmas 15 senttinen limanuljaska sarvien kera ja leveytta talla tummanruskealla mokylalla oli ainaki 3-4 senttia. Perassaan tama oksetus levitti tietenki limaa lattiantaydelta. Se naytti hitto vie aivan jumalattomalta iilimadolta,hyi ssaaatana. Tilanne oli jotenki koominen joten tuijotettiin etanaa ja naurettiin vaan. Aika kauan. Anni sen kilttina tyttona sitten kiikutti paperin paalla ulos.

Sitten siirrytaan kampan kamalimpaan paikkaan, vessaan. Olihan se ennen helpotuksien huone mutta naiden ollimollien myota se on muuttunu kauhukammioksi. Joku parisen paivaa sitten hoksattiin etta ponton vieressa seinalla roikku iso ja myrkyllisen nakonen hamahakki yhden jalan varassa, kuolleena. Se heratti pienia varistyksia mutta olihan se kuollut ja kykenematon vahingoittamaan meita. Seuraavana paivana tasta katseltiin taas seinassa roikkuvaa hamista ku homattiin etta sen vieressa naky nelja jalkaa. Vittu. Siella oli toinen samanlainen puoliksi seinan sisassa ja se ELI. Valilla se tuli nakosalle esittelemaan inhottavaa kroppaansa ja valilla se meni takasin seinanrakoon. Kaikki oli ihan hyvin kun se pysyi omalla alueellaan mutta sitten tama kusipaa rikko rajoja ja lahti suurentamaan reviiriaan vessan muillekkin seinille. Tama oli meille liikaa, meista tuli vainoharhasia ja aina kun mentiin vessaan, katse harhaili lapi kaikki seinat etsien hamista. Vessakaynnit olivat hyvin nopeita ja sita joudutti ehka myos ripuli joka meilla kummallakin nyt on.

Eraana iltana oltiin sitten saatu tarpeeksi tasta touhusta ja kun hamahakki hengasi seinalla hyvalla osumaetaisyydella me paatettiin teloittaa tama inhotus. Otin talla kertaa Annin monosen (ei siita sen enempaa,isompi se kuitenki on ku mun kroksi) jotta saan maksimoitua osumispinta-alan. Kylmat vareet kulki pitkin mun selkarankaa ku katselin silmasta silmaan (tai siis onhan silla vissiin aika monta silmaa,kuiteski). Sydan hakkasi tuhatta ja sataa omistanhan saakelinmoisen hamahakkifobian. Adrenaliini syoksyi suoniini ja tahtasi mojovan laiskasyn siihen. Se meni ohi. Ja se lahti juoksemaan 8 jalallaan niin lujaa kuin paasi. Tama aiheutti tietenki hirvean kiljumispomppimishepulin (tama koko tilanne on kuvattu videokameralle). Rauhotuttiin siina ja yritettiin uudestaan, taas ohi. Anni olis osunu ihan satavarmana ku silla on nin mahti sihti mutta se ei suostunut tappamaan elavaa eliota. Lopulta se inhotus kipitti sitten toiseen seinanrakoseen ja sita me ei olla nahty sen jalkeen. Pysykoot vaan siella. Prkl.

No joo,siis tama emo hamis siis on poissa pelissa.Samana iltana listin samaisen hamahakin jalkelaisen,onneksi se oli pieni ja osuin. Tana paivana huomasin miniskorpparin huoneen lattialla. Sille kavi samoin ku vessassa ja jopa huoneen puolella viliseville pienille tuhatjalkaisille. Ja pisteeksi iin paalle meidan huoneen katonvalissa on joku elio (meika veikkaa liskoa,isoa semmosta) joka aantaa tosi lujaa aina yolla ja aamulla ja paivalla. Se on mun ja Annin suojelija, nain me ollaan pahkailtu. Se syo niita orkkihamiksia. Etta semmonen kamppa, suosittelen kaikille jotka tykkaavat elaa hyonteisten ja liskojen keskella! Ollaan siella vaan sen takia ku se on edullisin (200bahtia),lahella keskustaa ja ei yksinkertasesti jakseta muuttaa uuteen kamppaan. Musta tuntuu etta oon jo vaha paassy hamahakki kammostani..

Tanaan kaytiin vesiputouksilla aamupalalla (kroisantteja 7 elevenista,nam) ja hengattiin siella joku pari tuntii. Nain siella vhreen myrkkykaarmeen luikertelemassa jalkojen juuressa,pelottavaa. No joo,siirrytaas baareihin. Kaytiin eilen kattoon kolmea baaria Bepop, Stone Free ja Bamboo bar. Bepopissa soitti joku paikallinen bandi ja oli ihan mukavaa kuunnella vaikka porukkaa alko tulemaan paikalle vasta sitten ku lahettiin pois. Bandiin liitty myos yks saksofonisti,ah sita nautintoa korville. Bepopista siirryttiin Free Stoneen jossa soitti myoskin live bandi. Meni oli todella letkeaa ja ihmiset mukavia. Bandi soitti,ihmiset tanssi ja ryyppasi. Suurin osa porukasta myos poltteli ja sen kuuloset oli niitten jututki. Noo,saipahan ainaki nauraa niille. Kun bandi oli lopetellu soittamisen, baari alkoi menna kiinni. Siirryttiin Bamboo baariin jossa oli pienia nuotioita ja hyvaa musaa. Kuitenkin vasymys otti vallan ja lahettiin kohti kotia. Itse pidin ehka eniten Free Stonesta. Paikka on vaha inkkarimainen mun silmaan ja tilaa on riittavasti muttei liikaa.Free Stonessa hohkasi ystavallisyys eika tappeluista ollu puhettakaan. Suosittelen kaymaan kattoon,kivoja mestoja.

Emmi kuittailee.

Kauankaivattuja kuvia

2008-10-17T00:16:00.000-07:00

KAIKKI ALBUMIT

Siinapa on kuvia, pitakaa hauskaa :D Tekstia tulee lisaa myohemmin. Toivottavasti se vorkkii..

Orin morrin

2008-10-16T22:36:00.000-07:00

On ollu muutama paiva tassa aikamoista Schebelia etten sanois -- kirjaimellisesti.

Sairastuin siis lievasti sanottuna mahatautiin, silla sairauteeni kuului myos kova kuume, jonka kourissa hourailin, kuulin omiani ja satkin ku kala kuivalla maalla konsanaan. En tiia mita oikeen tein vaarin ansaitakseni nuo synkat hetket, mut se joka tapauksessa todella olis pitany jattaa tekematta.. Ehka se irkkujen tarjoama rommi oli jo liikaa, tai se ei ainakaan helpottanut nestehukkaa ja huonoa oloani seuraavana paivana yhtaan. En missaan nimessa toivo _kellekkaan_ samaa kohtaloa, hyh hyh!

Nyt kuitenkin jo suht tolpillaan, vaikka aika iisisti pitaa viela ottaa. Ainiin pitaapa viela mainita, etta Einstein on se, joka on keksinyt pillin ! ! ! Vielaku se olis kokoontaitettava ja tarpeeks pitka niin, ettei se tipu niihin isompiin vesipulloihin..

Eniveis, viela mukana menossa!
Angie

Yrjo lentaa ja palalaikka soi.

2008-10-15T02:52:00.000-07:00

Nythan on kaynyt siis silla lailla etta Anni sairastui mahatautiin toissapaivana. Ei oo mitaan hajua etta mista se on tullu mutta siella se makaa nyt sangynpohjalla puolikuolleena levahtamassa. Tanaan on kuulemma olo paranemaan pain, pitaa viia se kuitenki syomaan jotain keittoa tai muuta suolasta. Toivottavasti tytar on tolpillaan pian, ikavaa kattoa vieresta ku toinen sairastaa.

Taalla Paissa meisinki on iha jees, aurinko on paistellu ja ihmiset taalla on tosi mukavia ja kaikki hymyilee toisilleen. Ollaan saatu taas uusia kamuja rapakon toiselta puolen kuin myos Irlannista. Taalla kaikki ajelee skoottereilla,taalla jos missa kannattaa vuokrata skode.Maksaaki vaan kuppaset 100bahtia/24h eli 2euroa. Taalla on ollu tosin vaha hankalaa ku taalla on vasemmanpuoleinen liikenne mutta hyvin ollaan selvitty ku ollaan ajettu vaan muitten perassa ja vaistetty kaikkea mika liikkuu. Vuokrattiin kakspaana Annin kans skode,toimi muuten hyvin tosin ylamaissa piti vahan nojata eteenpain etta masiina paasi maenpaalle. Kaytiin tsekkaa vesiputouksia ja eksyttiinki kerran mutta hyvin paastiin takasin ku kysyttiin paikallisilta neuvoa. Tanaan meikalainen uskalsi jopa vuokrata ihan oman skootterin ja oli tosi kova olo ajella arskat silmilla ja ihan jumalaton kananmunankuorikypara paassa. Perhana,niilla masiinoilla paasee ainaki satasta alamakeen! Posket vaan vapajaa siina menossa.

Me lisaillaan kertomuksia trekkireissusta ja mahtavia kuvia tanne blogiin kunhan Anniekin on tolpillaan, toivottavasti pian. Mutta nyt pitaa lahtee viemaan se tytar syomaan joten se on hellurei ja hellat tunteet!

Emmi kirjaa ja kuittaa.

Pumppaillaan ja syyaan kompiaisia

2008-10-06T21:47:00.000-07:00

Tiaratteko kuinka vaikeeta on travellata oululaisen kansa?

Fakta on se, etta meilla on emmin kanssa kielimuuri. Se hopottelee kompiaisista ja loppuun se lisaa aina "ja nain" (HUOM. lausutaan "ja naein"). Sit me syyaan ja juuaan ja vejet pittaa ostaa. Ota tosta nyt selvaa! Kun maa taas puhun sille rytoista, rahojen raknaamisesta tai siita kuinka pumpattaa, nii sen oululais-kuusamolainen keskusyksikko ei rekisteroi mun puhetta sitte ollenkaan. Perhana, soitan kohta pappalle etta paasen keskustelemaan "annas kum maa fundeeraan" ja "emmaa sunkas tiara" -tyyliin.

Antakaa anteeksi aamuinen avautumiseni eli AAAA.

Ostettiin asken trekkimatka, jAu! 2 yota ja 3 paivaa viidakossa..

Rakkaudella,
anni

Ollaan vaan ja hengaillaan, junaa odotetaan...

2008-10-06T06:34:00.000-07:00

Terrrvehdys!

Emmi tossa kertokin jo paljon junamatkasta ja Chiang Maihin saapumisesta mutta voisin hieman tarkentaa sita junamatkaa, silla se oli aika mieleenpainuva kokemus.

Lahettiin siis veteleen Bangkokista suht akaseen ja otettiin taksi tuonne vetureiden vetamien vaunujonojen kohtauspaikalle. Luulis, etta tama Thaimaan suurimman kaupungin raitiovaunuliikenteen keskus olisi henkeasalpaacan suuri, mutta toisin kavi: itse asema oli pieni ja henkikin salpautui vain junien ja autojen (puhumattakaan tuk tukien) paastopommeista. Asemalla tavaransailytys oli alkeellinen, istumapaikkoja vahan ja "informaationaisia" (turistitoimistojen sisaanheittajia) tukahduttavan paljon. Mukava tytto kuitenkin auttoi meita valitsemaan junan Chiang Maihin seka ostamaan liput. Kun tarvittavat toimenpiteet lipun saamiseksi oli hoidettu, ongelmaksi muodostui 10 tunnin odotusaika. Pitkan ja hartaan aivotyon tuloksena oltiin paadytty yojunaan, nukkumavaunujen ylapedeille: halvin vaihtoehto petien kera.

Raskaan rinkkojen raahaamisen jalkeen vatsamme viestitti pakottavasta nalasta. Suuntasimme China Towniin, tuonne Suureen Saastepilveen. Kaveleminen oli suorastaan raskasta lapi torkyisen ilman ja tunsimme kuinka likahiukkaset tunkeutuivat ihohuokosiimme. Mentiin johonki "pika-kiinalaiseen", vedettiin sapuskat aikamoisen paineen alla nopeasti larviin, kun samalla kymmenisen paria silmia tuijotti meita kahta valkoliitua.

Ei ollakaan taidettu mainita taalla vallitsevasta Kuninkaan suoranaisesta palvonnasta. En tieda provosoidaanko naita ihmisia vai mita ihmeen aivopesua tama on tai ehka vaan ihan tapa mita kaikki taalla kunnioittavat, mutta tallaista tapahtui ja nain me sen koimme:

Takaisin juna-asemalla palattuamme hengailtiin siina pari tuntia kattellen isoa tolloa, josta tulikin aasialaisia versioita lansimaisista musiikkivideoista ja niiden vahapukeisista naisista keikuttamassa lannetta. Tata se ei kuitenkaan ollut ihan kokajan, vaan valilla tuli "mainoksia" (?) itse kuninkaasta heiluttelemassa kansalle. Okei. No siina vaiheessa se meni kuitenki jo vahan haroksi, kun kellon lyodessa kuusi asemalla alkaa kaikua huuto ja sen jalkeen laulu, jollon kaikki nous ylos. Luojan kiitos me kaks seisottiin jo valmiiks tassa vaiheessa ja paata raapien mitetittiin, etta mita helkkaria tassa nyt oikeen tapahtuu. Laulu loppu, ihmiset istu, ja tuttu polina alko taas. Me jatkettiin kuitenki viela pallistelya, eika kumpikasn oikeen tajunnu mita just tapahtu.

Juna-asemalla ja junassa tormattiin tosiaan ekan kerran reikiin lattiassa = thaimaalaisiin vessoihin, joista emmi teita jo valaisikin. Harjoitus tekee mestarin, pakko myontaa. Sitte ku on vahan harjotellu niin siirtyy haasteellisempaan leveliin eli junan vessaan, junan samalla pomppien ja liikkuen seka horisontaalisesti etta vertikaalisesti. Mutta tosi on se, etta nama vessat toimii taalla. Maassa maan tavalla. Mielummin reika lattiassa kuin epahygieeninen lansimainen pontto. (Jos kuitenkin lansimainen pontto on jossain, thaimaalaiset ovat kekseliata ja hyodyntavata senkin kuin "reika lattiassa" -tyyliin, h-hetkella ollaan vaan vahan korkeammalla, ponton reunojen paalla suolensuoristavassa kyykky-asennossa.)

Yo junassa menui hyvin ja aamulla heratessa tuli kauheena shokkina uusi ymparisto kun ketterasti tiputtauduin alas ylapedilta (jossa ei ollu ikkunaa) ja kurkkasin ensimmaista kertaa ulos.. Huh, aloin vaan huutaan emmille "emmi, vuoria, emmi vuoria!"
Matkan varrella maisemat oli kylla mahtavat ja rapsittiin niista hulluna kuvia.Viidakkoja, laaksoja seka niita ylittavia siltoja, vuoria, tunneleita ja puumaja kylia.

Huomenna yritetaan saada trekkaus jarkattya ja sitte sen 3 paivan samoilun jalkeen olis ajatuksena lahtea Pai :n pikku kylaan yopymaan bungalowiin. Siella skoottereilla tsekkaan luontoo ja ratsastaan (vain emmi!!) yms. Saas nahra mita saadaan aikaa.

Huh en jaksa enaa kirjottaa naa oli sita paitti tallaset nappaimet mikka on hirveen korkeet eli kestaa sekunni etta saa sen nappaimen ees pohjaan perhana pienet rispektit nain kauhee teksti ja 80-luvun nappikset perhana!

Morjes,
Anni

Chiang Mai, Thailand

2008-10-03T04:23:00.000-07:00

Se on moro! Saavuttiin tanaan tanne Chiang Maihin. Tultiin yojunalla Bangkokista ja juna oli taalla joskus vaha jalkeen klo 13. Koettiin eka tuktuk kyyti tosin luotettavan ei-kusettavan kuskin loytaminen oli aivan berberista. Kuskit tuli ehottelemaan meille mita jarjettomimpia summia ja roikkuivat hihassa kun kieltaydyttiin. Monet paikalliset kiroukset ollaan saatu jo niskaan. Annilla oli vaikeuksia itsehillinnassa (kahden tunnin minimaaliset younet voivat aiheuttaa melko remelit) jo kun ei voitu edes karttaa tutkia rauhassa joten syoksyttiin vessanurkkaukseen tutkimaan sita. Ku oltiin vaha aikaa tutkittu karttaa ja nostettiin katseet ylos niin siina meidan edessa oli ihan hirvee lauma paikallisia(?)nuoria koulutyttoja jotka rapsi meista kuvia kamerakannykoilla. Ilmeet kuvissa mahto ollaa aika mainiot; holmistyksen,pelon,vasymyksen ja iloisen hymyn sekoituksia. Saatiimpa meki sitte vuorostaan rapsasta niista yks kuva. Ei oo vissiin tammoset kalkkikunkut kovin jokapaivaisia Chiang Maissa..

Ainiin, aivan _pakko_ puhua naista paikallisista vessoista myoskin. Junassa oli iha sika extremea kayda kyykkykusella lattiassa olevaan reikaan kun pontto on 15cm korkeudessa,markaa metallia ja juna pomppasi joka 7 sekunti puoli metria ilmaan. Yks vitun kahva vaan seinassa josta voi pitaa kiinni. Eika siina viela kaikki. Taalla ei kayteta pahemmin vessapaperia mutta yleensa erittain paskanen kasisuihku loytyy. Huhhuh. Haju on kaikenliaksi aivan jarjeton, kuvitelkaa mokkinne ulkohuussin tuoksahdukset kertaa 100. Kerran meinasi lervaki lentaa pitkin junan metalliseinia ku piti vetaa pontto. Kylmat vareet kulkee vielaki..

Rinkat paino iha sikana taas vaihteeksi ja kaveltiin monta korttelia loytaaksemme halvan hostellin. Taalla voi saada huoneen alle 200bahtilla eli 4 eurolla,siksi kitsailu. Ruokaki taalla on puolet halvempaa,just kaytiin syomassa 50bahtilla eli 1eurolla mahat tayteen. Loydettiin iha jees hostelli tosta ja sinne taidetaan mennakki nukkumaan tassa iha just,vasymys on kamala. Eka vois kayda vetaa jotain hyvaa jalkkariksi,vaikka banana pancakea <3

-Emmie

Leipaa ja sirkushuveja

2008-10-01T05:24:00.000-07:00

Eilen oli huippuhauskaa. Oltiin sairaan kalliilla drinkeilla ja alettiin siina sitte kettuileen parille tytolle, etta taitaa niitakin vituttaa istua siina kadun vieressa, kun kaikki kauppiaat ampasee aina siihen, ja samalla ne suojas meita hyokkayksilta. (Ei teitakaan kiinnostais mm sytkari joka syoksee ilmoille kuvan naisesta, ilman vaatteita tietty. Sitapaitsi, miks ne niita meilla yrittaa yleensakaan myyda??!?!?) Illemmalla parin kaljan jalkeen nahtiin nama samat hilpeat kaverukset uudestaan, me stalkkarit. Syotiin mainioita bananapancakeja ja lahettiin naitten hollantilaisten kanssa istumaan iltaa. Paska lappa (paras lappa) lensi ja naurettiin siella muut suohon pitkalle yohon. Tutkittiin siina mm. tuulettimen kayttaytymista (wind goes on, wind goes off..) ja ineke tuli kiteytettyna tulokseen etta: "Menthol cigarettes taste like menthol". Alykasta.

Aivotoiminnasta puheen ollen meilla on lemmikki. Se on kala, Jukka-Pekka, jolla on suuret aivot ja se syo meidan sormia. Ikina se ei kuitenkaan opi, etta akvaarion lasi estaa kyseisen herkuttelun ja kaiken vaanimisen jalkeen se syoksyy yha uudelleen pain lasia.

Emmilla on kanuuna ja nyt se kokkii huoneessa nukkumassa. Sen viemari aukes jo kerran ja se paasti kunnon likavedet kaivoon. Jos emmin viemariongelmia ei oteta huomioon, meilla ei oo menny systeemit epakuntoon ainakaan ruoan johdosta. Eilenkin oltiin ihanan kansainvalisia kulinaristeja, ja mentiin intialaiseen. Kustiin se homma kuitenki aika komiasti. Intialaiset tarjoilijat HOI: kun _NAAN_ leipa loppuu, ja kysytte halutaanko mahdollisesti sita tai riisia lisaa, niin jos vastaus on _NAAN_, se ei tarkoita _NONE_, silla tulista kastiketta on kovin kurja syoda sinaansa yksinaan..

Bangkok ei savayttanyt. Tai ollaan nahty travellerghetto Khaosan road, eli ollaan nahty kaikki. (?!?!?!?!?) Ihmiset on valilla aika toykeita, no johtuu varmaanki siita ettei turistitkaan aina niin mukavia ole..Huomenna lahdetaan kohti Chiang Maita. Saatiin Inekelta ja Andrealta hyvia vinkkeja: yojunalla pohjoiseen ja siella trekkaamaan viidakkoon, cant wait!

yo, annie

HUOMIO KAIKKI!

KUVIA BANGKOKISTA OSOITTEESSA:

BANGKOK

(linkki toimii nyt, anni aluksi vahan evotteli.)

Still lost in Bangkok

2008-09-29T08:47:00.000-07:00

Ku sunnuntaina saavuttiin Taimaan maaperalle oltiin aika onnessamme. Bussilla koroteltiin Khaosan Roadin huudeille josta sitten kaveltiin (harhailtiin) sinne suuntaan missa ajateltiin My House hostellin olevan. Syrtattiin kartta oikein pieneksi ettei kukaan naa etta ollaan vahan hukassa. Rinkat paino ku synti ja jalat tutisten hikisen lahmasina edettiin kohti maaranpaata. My Housea ei nakyny missaan mutta muita hostelleja kylla. Lopulta oli pakko luovuttaa ja menna hostelliin nimelta Four Sons. Jalat oli pettaa ku taytettiin sisaankirjautumislappua ja viimein saatiin avaimet. Huoneen numero 305, ja eikun nousemaan ylimpaan kerrokseen ihan helevetin jyrkkia portaita. Rinkka selassa. Silloin oli kylla vitutuskayra korkealla, sen voi sanoa. Huone oli ikkunaton pikku luukku jossa oli erittain pieni wc\suihku (ei ota selvaa naista nappaimista). Meille se kuitenki oli ku taivas-tai niin me ainaki luultiin. Vahan ajan oleskelun jalkeen vessan oven alta kipitti onnessaan inha tuhatjalkainen joka sai aikaan jarkyttavan kiljumisreaktion. Anni juoksi kaytavaan ja meika pomppas sankyyn alle sekunnissa. Kusipaa sai kokea karvaan kohtalon kuollessaan mun kroksin alle vahan myohemmin. Rest in peace and pieces,sucker. Ilmastointi huoneessa oli jaakylma, tuli ihan koto Suomi mieleen. -_- Pistettiin paalle kaikki vaatteet jotka oli mukana ja kaariydyttiin Finnairilta "lainaamiimme" viltteihin. Lopulta oli pakko menna kaytavaan lammittelemaan. Se siita nukkumisesta sitten. Tasta yhden yon huonosta valinnasta maksettiin 450bahtia eli noin 9 euroa. Emme niinkaan suosittele tata paikkaa. Ulkonaki on lampimampaa.

Seuraavana aamuna sitten "nakattiin" (nii vissiin) rinkat selekaan ja lahettiin ulos. Kaveltiin kadun paahan ja kaannyttiin siita vasemmalle ja siellahan se oli, My House. Mentiin sinne, makso 350bahtia ja huone oli isompi ja sangyt paremmat,ilmastointia boikotoidaan tastedes ja saatiin kattotuuletin. Jes! Paikallinen olut Chang (tutummin minulle norsukalija) maksaa 70bahtia ja sita on maisteltu,suosittelen lampimasti kaikille! Kaytiin tsekkaa Khaosan Roadilla paikallinen Night Club. Portsarit halusi tutkia laukut ja oltiin etta okay thats fine. Meilla oli laukussa alkoholillista kasidesia ja muuta kraasaa mutta jatkat otti meilta vaan meidan SUOLAPAHKINAT, what the fuck?!? Siella menomestassa ei ollu ristin sielua bartenderin lisaksi joten liuettiin paikalta samontein. Olipahan kokemus ja saatiin pahkinakki takas. Jepson mutta meikapa taitaa sanoa etta sawa dii khaa. Emmi kuittaa.

Lost in Bangkok

2008-09-28T10:52:00.000-07:00

Kuumaa ja kylmaa, kosteeta ja kuivaa, rikasta ja koyhaa,
ja kaikkia naita vastakkaisuuksia rinta rinnan.

Tuktukit saa raivon partaalle, ilmastointiin jaatyy ja kaiken lisaks luulee heraavansa aamuun ku kello nayttaaki yhtatoista illalla!

Huomenna seikkaillaan khaosan roadilla! Ja vaihdetaan hostelliakin pramiampaan.

Anni raportoi, kello yksi yolla, semi-ketutus.

paniikki,paniikki,paniikki,paniikki....

2008-09-22T10:22:00.000-07:00

Ei saakeli. Huhhuh. Se olis lähtö 5 päivän päästä, en olis muuten edes tajunnu h-hetken olevan niin lähellä mutta Annin lähettämä tekstari pajautti mut pilvistä maan pinnalle meleko ryminällä. Eeeei mulla on vielä aivan kaikki asiat kesken ja hoitamatta. En oo jaksanu evääni heiluttaakkaan siihen malliin että olisin jotaki tehny töitten jälkeen,ehei. Matkavakuutuski vielä hankkimatta ja kaikkia tavaroita. Tarvin jostaki henkilövaa`an että saan katottua paljo mun reppu/rinkka painaa ja erityisesti että paljon MINÄ painan. Tavotteena olis saaha vähä löllöä kropasta kulutettua pois mutta työkaveri kehuskeli kuinka lihoi Thaimaan reissulla kun oli "niin perkeleen hyvää ruokaa" niin sepä voipi jäädäkki sitten myöhempiä reissuja varten se. Kovana ruuan ystävänä taidan vetää evästä siellä 24/7 huolimatta tukehduttavasta ilmastosta.

Jo reissua ja budjettia suunnitellessa tajusin että pelkästään ennen reissua Suomessa
tehtäviin asioihin menee iha sikamaisesti rahhaa. Mulla piti ottaa B- ja A-hepatiitti rokote Twinrix johon sisältyy 3 piikkiperkelettä ja sen hinta oli 43e pintaan/ kipale.Siis piikiltä. Otin nyt rahanpuutteen vuoksi ennen matkaa vain 2 pistosta ja sitten keväällä puolen vuoden sisään käyn pistättämässä sen kolmannen joka takaa 10 vuoden (tai jopa eliniän) suojan A- ja B-hepatiittiin. 2 pistosta hoitajan mukaan riittää antamaan tarvittavan suojan.
Toiseksi kävin lääkäriltä hakemassa reseptin myös Japanin aivokalvontulehdukseen johon kuuluu myöskin 3 piikkiä. Tämä rokote katsotaan esiintyvyyden mukaan vierailtavissa maissa ja Thaimaa,Laos sekä Kambotza ovat kaikki riskimaita. Nämä kaikki 3 piikkiä täytyy käydä piikityttämässä ennen reissulle lähtöä ja ne antaa suojan muistaakseni vain vuodeksi(?) vai kolmeksi..No kuitenkaan ei kovin pitkäksi aikaa.Hintaa tällä oli hulppeat 63egeä/ kipale. Tätä Japanin aivokalvontulehdus rokotetta ei välttämättä ole pienimmissä apteekeissa säästössä joten kannattaa ottaa ajoissa selvää että onko omassa apteekissa sitä ja käskeä tilaamaan jos uupuu.

Kolmanneksi tuli resepti malarialääke Lariamiin jotka me tosin ostetaan Bangkokista koska saa edullisemmalla sieltä. Reseptit pitää muistaa ottaa messiin. Myös lääkäri sanoi hoitajan kanssa että voi ostaa sieltä ihan surutta, samoja kauppanimiäkin voi olla. Bangkokissa selviää ilman malarialääkitystä koska itikanperkeleet ei siellä viihdy saasteissa ja muissa mutta Lariamia pitää alkaa napsimaan viikkoa ennen malaria-alueelle saapumista ohjeistuksella 1tabl./viikko. Lariamilla on ikäviä sivuvaikutuksia mutta toivon mukaan niistä selviää..

Matkustajakuutuksen otan Eurooppalaiselta ja hintaa sille tulee 95e. Forexin Global Cash kortin hankin myös. Se oli ilmainen mutta piti varata mukaan 100e jonka pystyi muuttamaan halutessaan tilille dollareiksi. Ko. kortti toimii siis aivan samalla periaatteella kuin Visa Electron eli sillä pystyy nostamaan rahaa ja maksamaan ostoksia sellaisissa paikoissa joissa Visa Electronkin käy. Olihan nuita muitaki rahareikiä,laskut piti maksaa pois alta ja muuta.

No joo,huomenna olis kauan odotettu vapaapäivä 6 työpäivän jälkeen mutta sekin menee kamojen tsekkailuun ja järjestelyyn -__-` No can do, pakko kestää. Mutta reissu lähenee ja alkaa enemmän vaan jänskättään. Vois kuitata.

-Emmi (Reijo 54v. Oulusta)

Minne mennä

2008-09-15T10:37:00.000-07:00

Tässä vähän reittisuunnitelmaa, vaikka kaikki paikannimet kuullostaaki samalta vingutukselta. Tähdellä on merkitty paikat, jotka alkuperäsen suunnitelman mukaan pitäs sen muutaman kuukauden aikana ehtiä tsekkaamaan, mutta luultavasti tääkin reitti tulee viel moneen kertaan muuttumaan. Pääasiassa tarkotus on mennä fiiliksen mukaan, mutta saattepahan hiukan osviittaa.

1. Matka lähtee Bangkokista*, josta suunnataan junalla tutkimaan Thaimaan pohjois-osa
2. Chiang Mai* on Thaimaan toiseksi suurin kaupunki, jossa kaiken muun lisäks on mm. hyvät kurssimahdollisuudet, jau!
3. Mae Hong Son ja Pai on Thaimaan luoteiskolkassa vähän pienempiä kaupunkeja, kuulemma kauniita ja ei-niin-turistisoituneita. Saas nährä.
4. Chiang Maista matkataan länteen tähtäimessä Laos ja rajanylityksen jälkeen saavutaankin sen pääkaupunkiin, Vientianeen*.
5. JOS aikaa/rahaa/mielenkiintoa niin poiketaan reitiltä Vang Viengiin* ja/tai Luam Prabangiin*. Kai se pakko on nähdä ja kokea ne Laum Prabangin vesirallit, joita ny on hehkuteltu!
6. Retki vie tämän jälkeen läpi pitkän Laosin, ja pysähdytään sen eteläpäässä Pakseen* sekä tutustutaan "tuhansien saarien alueeseen".
7. Vuorossa Kambotsa ja sen koillisosan maaseudut nähtyämme jatkamme Phnom Pheniin*
8. Pääkaupungista seuraava kohde on Siem Riep* ja Angkor Wat. Temppeleitä, viidakkoa, maisemia..
9. Saavutaan takasin Thaimaaseen ja jotta saadaan päivitettyä rusketus vielä buenoks Suomen joulua varten koukataan Koh Changin*saarelle chillailemaan viimisiks viikoiks.
10. Bangkok*, paluulento, vitutus, jäähyvästit, yhyy.

* tähdellä merkityt kaupungit näkyvät alla olevassa kartassa.
Ohuehkolla viivalla havainnollisettu matkareitti!

Ps. Propsit Johannalle, jolta sai aivan ultrasti apua suunnitelman kehittämiseen!

Panikoidako vaiko eikö

2008-09-14T06:32:00.000-07:00

Hohhoh, tuun kyllä olemaan niin vasaralla päähän vedeltynä ku parin viikon päästä löydän itteni jostain epämääräsestä Bangkokin guesthousesta. Taitaa olla vähä eri meno ku kokemäen kylänraitilla tai köyliön sunnuntaibingossa, vaikka jahtibingossa potti oliski niiden fossiilien päitä huimaava. Fiilikset vaihtelee ääripäästä toiseen, ja kun yhden hetken ottaa lungisti ni toisen stressaa, skitsoo, raivoo, rähisee ja kaikkia näitä yhtä aikaa. Tulipahan kuitenkin blogi väsättyä ja se vasta oliki oikeen työn ja tuskan takana, ku tuli vietettyä monet yöt koodaillessa ylä-asteen atk-tuntien aikasten tietojen varassa, mutta sisäisen nörttini ego valtasi tilaa ja valmista tuli!

Tää kaikki on vähän absurdia, et oikeesti lähtis jonneki ja jonku 'tuntemattoman' kanssa. Emminhän bongasin netistä ja vaikka se onki heppatyttö ni uskon, että tullaan hyvin juttuun! Ja tosiaan vaikka mun heikkous onki lallittarien mukaan aina ollut toi esteratsastus ponilla, niin luotan, ettei se muodostu ongelmaksi mein reissua ajatellen. Nii, olihan siinä sitte tietty omat ennakkoluulonsa, et lähtee ny jonku Kuusamolaisen kans jonneki, joka kuitenki lopulta paljastuu joksku Lahdenmaan Kaukoks. Päätettiin kuitenki rohkeasti tavata ja juuri kun Jyväskylän juna-asemalla pettyneenä lähin kohti henkilöä, joka näytti todennäköisemmältä tappajalta, tuliki onneks vastaan pari ilosta tyttöö. Niinku sanottu, vietettiin tosiaan hirmu hauskaa muutamien fisujen lomassa ja e-liput kilahti mailiin.

Lähtöpäivä lähestyy ja toisaalta tuntuu että aikaa on vaikka kuin, että jos sitä tässä sit vähä valmistelis jotain reissua. Täytys varmaan hiukan skarpata, ko tällä menolla mulle käy niinku mulle aina käy, ja pahimmassa tapauksessa myöhästyn koneesta, palaan kotiin, jatkan hommia lidlissä ja lueskelen täältä blogista sitte Emmin uskomattomista reissuista. Ei kai, nyt kirjotetaan historian kirjat uusiks ja pian se on menoo!

Toisaalta 3 kk tuntuu pitkältä ja toisaalta kauheen lyhyeltä ajalta. Luulen, etten kuitenkaan jää pimentoon Kokemäen urbaanin elämän eri käänteistä, ja luotan, että mm. Kaisku jauhaa kaikki _oleellisimmat_ tapahtumat ja avaudutaan Lammin kanssa vastedeskin skoppiprinsessan sekä kumppaneiden tempauksista.

Elo jatkuu köyhyydessä stressaillessa. Bloggaillaan,

anni

Elämää ennen harhailureissua

2008-09-13T12:59:00.000-07:00

Elämä hymmyilee, blogi saatiin pystyyn (kiitos oivallisen ja atk tietoisen matkatoverini)! Reissuun on aikaa parisen viikkoa ja alkaa jo kuumottaa hemmetisti. Kummatki raataa niska limassa töissä loppuun asti että saadaan reissurahat kasaan ja vitutuksen määrä on armoton kun jossaki välissä pitäs vissiin hoitaa nuita matkajärjestelyjäki. Mutta hyvä ressi on terveellistä, eikö sitä niin sanota? Yeah right.

Tässä välissä vois varmaan vähä kertoa että miten tää koko idea lähti rullaamaan.. Noh,meikäläisellä on kyteny ajatus ulkomaille lähdöstä jo melekosen kauan mutta se on ollu aina vaan pelkkää puhetta ja haaveilua. En oo ite koskaan edes uskonu tosissani lähteväni yhtään mihinkään, ah niin rakkaasta Suomen maasta. Sitten ku tuossa kevväällä valmistuin ja menin kesäksi töihin niin satuttiin työkaverin kanssa puhumaan matkailusta. Kaikki matkailun positiiviset puolethan siinä tuli käytyä läpi ja pieni hullu idea alko kytemään päänupissa; miksen mää lähtis käymään vähän pitemmällä reissulla jossaki ulkomailla?

Pyörittelin ajatusta ja tutustelin pallontallaajat.net sivustoon.Mitä enemmän luin kaikkien reissaajien juttuja, sitä kovemmaksi halu lähteä ulkomaille kävi, ongelmana oli vaan matkaseuran puute. Laitoimpa sitten testiksi pallontallaajiin ilmotusta että etiskelen matkaseuraa ja sieltähän tämä Anni tarttu matkaan. Näkösteltiin tossa kerran Jyväskylässä, oli vain hieman humalanhuuruinen tutustumisreissu (minkälainen muunlainenkaan kun on suomalaisista kyse?!) Huomattiin epäonneksemme että ollaan kummatki ihan pirhanan huonomuistisia ja että alko maistuu kummallekki ihan hyvin. Saa ny nähä että mitä tästä reissusta tulee, varmaan ruumiita. Meillähän kuitenki natsas heti yhteen ja alettiin hirmu spiidillä suunnittelemaan tulevaa reissua. Kohteeksi päätettiin Thaimaa, Laos ja Malesia (joka tosin myöhemmin vaihtui Kambotzaksi) Reittisuunnitelmaa laitellaan tässä vähän myöhemmin.

Mikä on olotila nyt? Panikoitunut, innostunut, väsynyt ja köyhä. Mielenkiinnolla odotan että oonko repiny puolet tukasta irti päästä kunhan 27. päivä koittaa. Tällä työtahdilla voi olla ihan mahdollista.. Mutta kyllä ton reissun takia kannattaaki vähä tukkaa menettää, mulla ku on semmonen kutina berberissä että tulee aivan mahti reissu! Anni jatkakoon tästä omilla tuntemuksillaan.