| perjantai 28. marraskuuta 2008 |
| Ekstremeurheilua tuktukin katolla |
Hellurei taasen. Don Detilta siis suunnattiin kohti Kambotzaa, Kratieta. Ostettiin liput Green Discoverylta hintaan 17$ per perse. Lahettiin botskilla kohti kuivempia alustoja jattaen taaksemme meille rakkaaksi muodostuneen saaren. Sielta jatkettiin minibussilla kohti khmerien maata ja Laosin rajalla maksettiin kuuliaisesti 1$ leimamaksu ollaksemme virallisesti ulostaununeet maasta. Itse Kambotzan puolella sitten ostettiin viisumit hintaan 20$ plus siihen sitten viela 2$ leimasta. Nain saavuimme matkamme kolmanteen ja viimeiseen maahan.
Tassa vaiheessa haluamme mainita tuosta kultaisesta karsivallisyydesta. Olemme jo oppineet, etta Aasiassa mikaan ei tapahdu ajallaan tai hyvin organisoidusti. Rajat ovat hermoheikkojen Akileksen kantapaa, silla kommunikointi viranomaisten kanssa, jonotus auringonpaisteessa ja muiden panikoivien turistien laheisyys saattavat aiheuttaa verisuonien katkeamisia. Tasta hyvana esimerkikina muuan ranskalainen cherie, joka ihan oikeesti vaan hajos kun joutu maksamaan yhen dollarin enemman kuin oli luullut. Voi sita huutoa ja moykkaa. Pitkapinnaisuus kunniaan!
Rajamuodollisuuksien jalkeen losahdimme minibussiin jolla koroteltiin Stung Trengiin. Siella evastettiin ja odoteltiin parisen tuntia ennen kuin paastiin jatkamaan matkaa. Me otettiin ihan lunkisti vaikka oli ihan helevetin kuuma ja vesiki oli lamminta, mutta talla kertaa eras englantilais-typykka kiehahti odottamisesta. Britit on ranskalaisten ohella ehka pahimpia rayhaajia.. Loppujen lopuksi bussiin sitten paastiin ja matkattiin Kratieen. Majoituttiin Star hotelliin yheksi yoksi, mutta vaihettiin sitten vahan parempaan viereiseen minimurkkujen takia (sangyssa,vaatteissa,vessassa,joka puolella..) Oleskeltiin Kratiessa kokonaiset kaks paivaa, kun eipa siella oikein mitaan ollut.
Koska aikataulu oli tiukka ja halu tien paalle poltteli takamusta, aamuvarhaisella innokkaasti sullouduttiin minibussiin, jonka maaranpaana tuli olla Sen Monorom, Mondulkirin provinssin paamesta. Tai nain me ainakin luultiin..
Kyseisessa minibussissa kohdattiin ensimmainen vastoinkayminen, kun siina small talkin ohella satuttiin kysymaan kanssamatkustajilta, etta mitas ne oikeen Sen Monoromissa, ja vastaukseksi saatiinkin: "Noo no, we're going to Don Det!" Paniikin iskiessa ensimmainen ajatus oli, ettei nyt heti haluta takasin Laosiin, ja ruvettiin karjumaan STOP STOPpia kuskille.. Kuski ei ymmartanyt. Matka joka tapauksessa jatkui, haluttiin tai ei, ja meidan onneksi matka tassa bussissa ei jatkunut kovin pitkalle, kun saavuttiin aukiolle eli eraanlaiselle 'bussiasemalle', jossa meita odotti...
Ihmisia pursuva tuktuk!
Oltiin vahan ihmeissamme, etta tuohonko meidan nyt pitaa ankeytya. Meille kannettiinkin vain kaponen istuinlauta ja viitattiin istumaan siihen. Lautahan tuli siis aivan tuktukin peraan niin, etta meidan piti istahtaa siihen hajareisin toisen jalan roikkuessa ilmassa. Nooh, ajateltiin, etta onpahan tamakin kokemus, ja pistettiin naamat hymyyn ja mieli avoimeksi. Ooteltiin siina kulkuvalineemme lahtoa ja samalla keksittiin erilaisia variaatiota kuinka pysya parhaiten kyydissa, kunnes kuski sanoi meille, etta menkaapa katolle. Otettiin tama kommentti tietysti eka ihan vitsilla, mutta tosissaan se perhana oli!! Ei kait siina muu auttanu ku kavuta kotteron katolle tavaroiden sekaan. Katolla istui meidan lisaksi myos poika seka vanhempi mies, jotka olivat jo ottaneet kotoisan asennon. Iskettiin persuksemme vasten tuktukin kaarevaa kattoa ja yritettiin tukeutua johonkin kiinteaan. Hankalaa tasta teki se, etta katolla oli vain 15 sentin korkunen "reunus", jonka reunan yli olisi helposti voinut keikahtaa sopivan mutkan sattuessa kohdalle.
Aluksi meita punaniskoja jannitti ihan suunnattomasti, mutta kyytiin alkoi ajan kuluessa tottua. Turhaan valitettiin siita vedosta muutamaa viikkoa aikasemmin, silla tuon menopelin katolla ilmastointi oli aivan omaa luokkaansa. Emmin naamataulu karahti tulipunaiseksi lukuunottamatta jattimaisten aurinkolasien suojaamaa aluetta silmien ymparilla: totesimme ilmastoinnin petolliseksi. Tama matka taitettiin puolessatoista tunnissa ja lopulta paadyimme kaupunkiin nimelta Snoul, jossa tarkoituksena oli vaihtaa kyydista toiseen.
Snoulissa meita odotti hiukan erilainen matkustusvaline, kun meidat ohjattiin tayteenahdatun pick up truckin luo. Tayteenahdattu taalla ei tarkoita vaan taytta, vaan se on jokaisen pienenkin rakosen hyodyntamista, mika lopulta tarkoittaa jotain suurta, huojuvaa ja pressulla peitettya kuormaa. Taalla ei olla niinkaan tarkkoja sidontatyyleista, tai muutenkaan ihmisten turvallisuudesta, kun lopputuloksena on 2-2.5 metrinen liikkuva linna, joka koostuu jos jonkin sorttisista tavaroista ja niiden paalla istuvista ihmisista. KYLLA, ihmiset (elavat yksilot) ihan oikeasti matkustavat korkeuksissa ilman minkaanlaisia turvavalineita. Selviytymismahdollisuudet ovat pienet, ellet pysty tarraamaan johonkin pysyvaan tuon ihmisia pursuvan paketin paalla. Emmi voi kertoa ihan kokemuksesta, etta se on aika rankkaa matkustaa, jos lahella ei ole mitaan kiinnipidettavaa osaa. Lihaksethan siina rupee kramppaamaan, kun koitat pysya 60 km/h vauhdissa kyydissa.
Okei, siis se oli matkustamista ensinnakin korkeuksissa, ihmisjoukkion lomassa, vaikealla alustalla seka suuressa vauhdissa. Ei siina kuitenkaan kaikki, silla tuo itse tie Snoulista Sen Monoromiin on sitten ihan toinen juttu. Meian oli tarkoitus tassa vaiheessa pyrkia keksimaan joku vertailukohde sielta pohjolasta, jotta pystyisitte kuvittelemaan tuon helvetinmoisen tien kunnon, mutta totuus on se, etta mitaan vastaavanlaista ei yksinkertaisesti Suomesta loydy. Pelkastaan adjektiivi 'kuoppainen' ei todellakaan kerro kuinka kuoppainen tama tie oikeastaan onkaan. Kaikkine tyomaineen seka omineenkin kuoppineen tama tie tekee matkaamisesta moninkertaisesti vaikeampaa. Luultavasti oltiin kuitenkin jokseenkin onnekkaita, silla uskotaan, etta aikaisemmin tama reitti on ollut vielakin huonommassa kunnossa, ja siksi tyomaat olivat ihan positiivinen naky. Oltiin matkustajajoukkion ainoat lankkarit ja meille se 6-7 tuntia tuntui hyvinkin pitkalta.. Jottei se matkustaminen raikkaassa ulkoilmassa tuntuisi liian mukavalta, alkoi loppumatkasta meidan onneksemme viela satamaan kunnolla vetta. Tahan asti oltiin viela pidetty mieli virkeana ja eletty siina ajatuksessa, etta onhan se hauskaa kokea jotain tallaista paikallista juttuakin, mutta siina vaiheessa edes kauniit maisemat eivat saaneet mielta positiiviseksi.
Sen Monorom oli mukavan pieni ja viihtyisa pieni kylapahanen kera ystavallisten ihmisten. Mondulkiri on Kambotsan kaukaisin ja asukastiheydeltaan (2 as./km2) harvimmin asuttu provinssi. Maisemat olivat mahtavia ja nakyma vaihtui aina paikka paikoin alavista kukkuloista tiheaan viidakkoon. Ilmat olivat tosin kylmat johtuen Kambotsassa vallitsevasta "talvesta". Haluttiin jatkaa matkaa kuitenkin mahdollisimman nopeasti maksimoidaksemme nahtavien paikkojen maaran. Tultiin tulokseen skipata talla kertaa pick up truck -kyyti, silla viime kerta oli sen verran antoisa. Oikeasti arvostetaan kylla tuota matkaa kokemuksena, mutta tiedattehan nuo tapaukset, joista on ylpea kun sen on tehnyt, muttei kuitenkaan haluaisi aloittaa sita uudestaan. Bookattiin siis ittemme Phnom Pehniin kuskaavaan minibussiin, joka sekin oli tietysti taynna, mutta ei ihan kuitenkaan niissa mittasuhteissa, joihin oltiin viime matkustuskerralla totuttu. Olipahan mukana matkassa vaihteeksi meidan lisaksi muitakin lankkareita.
Phnom Pehn oli vahan samanmoinen jarkytys meille kuin Bangkokkin aikoinaan. Tunne tullessa Mondulkirin vahaisen populaation lomasta tanne miljoonakaupunkiin on enemman tai vahemman sekava. Liikenteen vilistaessa kirjaimellisesti jokasuuntaan ja jokapuolelta, ihmisten huudellessa ympariinsa ja hajujen sekoittuessa toisiinsa kokemus on shokeeraava. Tavattiin meidan onneksi eras ranskalainen pariskunta, jotka ystavallisesti avustivat meidat eteenpain. Ilman heita oltais varmaan oltu aivan eksyksissa, kun ei oltu mitenkaan henkisesti tai muutenkaan valmistauduttu kohtaamaan Kambotsan hullunmyllya. Asutettiin ittemme kaupungin yhdelle suurimmista kaduista ja sielta kasin ollaan paasty kaymaan jo killing fieldseilla, S-21:sella, Royal Palacella, ja National Museumissa. Kaytiin jopa Wat Phnomin temppelissa rukoilemassa hyvaa onnea ja nahtiin Central Marketin loputtomat kojut. Kaupungin uudemmassa marketissa, Sorya marketissa, alkoi hiukan huippaamaan, kun vedettiin altsi kalliit pizzat kuudennessa kerroksessa Phnom Pehnin katujen vilistessa alapuolellamme.
Phnom Pehnissa meilla oli tosi hauskaa ja oli piristavaa vaihteeksi viettaa aikaa suurkaupungissa. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi ja siksi huomenna jatketaan matkaa Kambotsan etelarannikolle Kepin kaupunkiin.
Lisailtiin myos kuvia, tsekatkaa ne perhana ei ollu helppoo ladata niita.
Nauttikaa siella lumesta (mekin ollaan taalla jo lauleskeltu vahan joululauluja aws),
Ana ja Eme |
posted by shady ladies @ 1.44  |
|
|
|
|
| Blogiarkisto |
|
syyskuuta 2008
lokakuuta 2008
marraskuuta 2008
joulukuuta 2008
tammikuuta 2009
maaliskuuta 2009
|
| |
| About Us |
|
Name: shady ladies
Home: Kaukomailla, Poissa
About Me: unohtelevaisia, hajamielisiä ja hölmöjä outolintuja
See my complete profile
|
| |
| Rambler: Emmi |
|
Rambler: Emmi
Age: 20
From: Oulu, Finland
Email: weramble@gmail.com
About me:
Oon vähän hölömö ja huonomuistinen heppatyttö. Suuntavaistoa en omaa ollenkaan, juuri ja juuri oon Oulunkin oppinu tuntemaan reilun 3 vuoden aikana. Elokuvia katson paljon ja sen takia oon varmaan näin kalpia kokoajan. Kaverit sanoo että olen baariin menevä, kyllä mää oikeestaan itekki niin aattelen. Tykkään ottaa lunkisti ja nukkua paljon. Mulla on läski hamsteri joka on tullut omistajaansa, se tykkää kans ottaa lunkisti ja nukkua syömisen ohella. Reppureissailu vei sydämmeni.
|
|
| Rambler: Anni |
|
Rambler: Anni
Age: 19
From: Kokemäki, Finland
Email: weramble@gmail.com
About me:
Tottelen omaksi harmikseni myös nimeä Antti ja sen variaatiota. Älä yritä tavoittaa mua puhelimitse, sillä lupaan pysyä tavoittamattomissa
mm. hukkaamalla kyseisen kiusankappaleen jonnekin katvealueelle. Oon laiska ja saamaton aina siihen asti kunnes on viiminen mahdollisuus toimia, ja sillon
saatan olla yllättävänkin tehokas! Joskus (lausutaan [aina]) oon hajamielinen, unohtelevainen enkä suinkaan kauheen täsmällinen.
|
|
|
| Photos |
BANGKOK
CHIANG MAI
TREKKI
PAI
SLOW BOAT ja LUANG PRABANG
VANG VIENG
DON DET
SEN MONOROM
KILLING FIELDS ja S-21
PHNOM PENH
KEPPI
KAMPOT
SIHANOUKVILLE
SIEM RIEP
KAIKKI ALBUMIT
|
|
| Where at |
Current location: Kokemaki/Oulu, FINLAND
Next destination: Brazil?
|
|
