| lauantai 21. maaliskuuta 2009 |
| Reissusuunnitelmia ja parhaita muistoja |
Hellurei ja hellät tunteet! Anni ei oo jaksanu jatkaa tekstitystä niin minäpä tässä vähän kirjottelen reissailukaipuussani ku oon niin menonkelekassa :-) Kovalla tohinalla siis suunnitellaan seuraavaa reissuamme mutta ajakohta on vielä parin kuukauden heitolla epävarma. Annille passais vähän paremmin joskus elokuussa ja ite olisin valmis jo kesäkuun lopulla ku työsoppari loppuupi ja oon taas vapaa ku taivaan lintu. Rahan kera. Ah,nannaa.
Suunnitelmia meillä on tällä hetkellä kehkeytynyt kolme kipaletta; A) roadtrippi Yhdysvalloissa lähtien New Yorkista, josta ostetaan joku autonrämä ja huristellaan sillä jonkinmoinen raundi, B) normi reppureissu Argentiinaan, Uruguaihin ja Brasiliaan ja C) jos rahaa on niukasti niin sitten otetaan joku auto, mieluiten paku, alle ja lähetään tutustumaan Eurooppaan lähemmin. Couch Surfingia olis tarkotus mahollisimman paljon tehdä, säästäähän sillä selvää rahaa. Couch Surfingista löytyy lisää asiaa sivuilla http://www.couchsurfing.org/tips.html
Se on jännä kuin sitä aina löytää ittesä kattomasta Aasian reissun kuvia, kuuntelemasta reissubiisejä ja muistelemassa mahtavia kokemuksia tien päältä. Reissaus jos mikä vei mun sydämen ja sitä jatkan niin kauon ku meikäläisessä henkiriepu pihisee!
Emmi haikaa ja kuittaa. Te jotka olette reissun päällä nyt, olkaa onnellisia! |
posted by shady ladies @ 11.00  |
|
|
|
| perjantai 6. maaliskuuta 2009 |
| Brittipaskaa,tatskaa ja shoppingia. |
Osteltiin siis Siem Reapista bussiliput Bangkokiin. Bussi oli tapansa mukaan aikataulusta jonninverran (n1h) myöhässä mutta mehän Annin kanssa töksötettiin odottelemassa jo hyvissä ajoin guest housemme raflassa. Syötiin aamupala ahmimalla ku luultiin että kyyti tulee iha just hakemaan meitä guest housemme pihalta (meille kerrottiin tuktukista joka hakee meidät itse minivanin luokse), mutta siinä sitten ruuan jälkeen vielä lähemmäs puoli tuntia ootelleena alettiin jo ihmetteleen. Raflan ihmisetkään eivät tuntuneet olevan moksiskaan meidän odotusajasta. Lopulta joku ukkeli sano että kyyti on guest housen ulkoportin luona ja siellähän se oli; iki-ihana vanha valkoinen minivani!
Porukka kyydissä oli melko nuorta, mieleen jäi lähinnä 3 bimbobrittimuijaa jotka oli edellisiltana olleet juhlimassa Siem Reapin yössä vähänkin liian lujaa. Tyttöset asettelivat nätit takamuksensa takapenkkiin, mikä oli sinänsä huono ajatus rapulatilassa, koska kambotzalaiset tiet tunnetustikkaan eivät ole mitään sulotasaisia. Tytöt oli vielä bilevaatteet päällä joten mikäs siinä ku alkaa vaihtamaan paitaa, poistamaan meikkejä ja harjaamaan+sen jälkeen lakkaa suihkuttamaan hiuksiin pysäköidyssä ja kuumassa pikku kotterossa. Tämä kaikki vielä tapahtui kauhean kikatuksen ja illan tapahtumien selostuksen säestäessä toimintaa. Minun ja Annin sympatiat ei ollu kovin kohillaan tyttöjen pahanolonvalitukseen, kun kuski käski meidät kaksi istumaan tosi hyvään penkkiin auton edessä jossa oli jalkatilaakin aivan mahtavasti, niin lähinnä kuunneltiin supatuksia takapenkiltä vahingoniloisina.
Myöhemmin samaan kyytiin nousi kaks (ilmeisemmin brittimuijaa), jotka istuivat etupenkkiin kuskin viereen. Tyväret vaikuttivat ihan järkeviltä juttujen salakuuntelun perusteella mutta sekin yhteisymmärrys loppu siihen ku muijat pokkana vetää tupakit askista "NO SMOKING"- kyltin edessä ja alkaa tupruttelemaan MINIvanissa. Ikkunaa tytöt aukaisivat sen 3cm ja luonnollisesti kaikki savut tuppautuivat auton peräosaan jossa ihmiset kakoivat tukehtumisen partaalla. Kuski mulkkasi tyttöjä vihaisena muttei uskaltanut puuttua asiaan englanninkielen puutteen vuoksi. Apukuski huusi että kaikki ikkunat auki ja niin ajeltiin kuoppaista hiekkatietä pitkin kaikki auton ikkunat auki, eikä pölissy YHTÄÄN. Kymmenen minuuttia kuluu ja sama toistuu uudestaan. Ikunoiden jatkuvan aukomisen johdosta auton ilmastointi menee rikki. Ihmiset istuvat hiestä märkinä tupakansavun ja tiepölyn sankassa ilmassa. Kaikkia vituttaa. Myös brittityttöjä, jotka ottavat vitutustupakat ja pistävät rösseliksi...
Loppujen lopuksi apukuski sai sanottua tytöille että tupakointi autossa ei millään onnistu kun ilmastointi alkaa kusemaan. Tämän ohjeen saatuaan tytöt polttavat tupakkinsa noin 40 minuutin välein. Tämä on yks niistä syistä miksi ainaki minä vihaan brittimunapäitä. Ne on vaan niin saatanan tyhymiä. (Alko oikeesti tätä muistellessa iha ottaan pattiin.) Tuli eka pitkä pysähdys ja mentiin syömään. Ikävä kyllä paikka taisi olla ainut matkanvarrella oleva, koska ihmismäärästä päätellen raflassa oli kaikki päivän Siem Reapista lähteneet turistit. Ruuat tilattiin ja niitä odoteltiin tunti. Oltiin viimisten joukossa tosin Anni sai ruokansa ennen mua ja ehti syödä sen. Minä olin asiakkaista kaikista viimeisin ja sain sen saatanan ruuan take awayna autoon. Mikäs siinä, alashan tuo meni vaikka auto pomppi ku mikäki.
Vihdoin saavuttiin rajalle Poipetiin. Passintarkastusrutiinit meni yllättävän sutjakasti ohi eikä Thaimaan puolella tarvinnu edes kauon odottaa minivania Bangkokiin. Ja voi, kyllä pojat huomas sen että ollaan Thaimaassa. Tiet oli jotain niin ihanan tasaisia peiteltynä rakkaalla asfaltilla. Liikennevaloissa kuskit pysähtyivät ja lähtivät liikkeelle vasta vihreillä. Ihanat Seven Elevenin piippaavat ovet. Ilmastointi pelas. Kaikki oli hyvin. Ja törmättiin lähietäisyydellä Annin kanssa ladyboihin. Huomas todellaki tulleensa Thaimaaseen... Jouduin lähes etupenkistä vaihtamaan paikkani lähes takapenkkiin erään tytön pahoinvoinnin takia. Istahdin nätin tyttösen viereen mutta hetkonen.. Anni heitti heti kommentin suomeksi että ompa tuolla sun vieressä istuvalla tytöllä jännä ääni. Itekki järkytyin hieman ja aloin silmäkulmasta tutkailemaan tilannetta; miehen kädet, miehen varpaat, ei tissejä, leveämmät hartiat ku naisella. Jep, mieshän se oli. Tai poika. Ei niistä ota selvää. Mikäs siinä, antaa kaikkien kukkien kukkia vaan vai miten se oli.
Bangkokiin päästiin onneksi aikataulusta edellä, vielä valosan aikaan. Käskettiin kuskin nakata meidät Khaosanin laitamille ja lapsittiin siitä sitten meidän Bangkokin vakipunkkaamispaikkaan My Houseen. Käytiin suihkussa ja lähettiin syömään ja vilkuilemaan vähän kaikkia ostokelpoista tavaraa. Palattiin kämpille ja Anni simahti jo siinä kaheksan aikaan illalla, edes Changilla en saanu sitä houkuteltua ylös sängystä. Itse olin odottanut Changia jo niin kauon että lähdin lähelle guest housea meidän vakiraflaan yhdelle. Heti ekaksi tuttu tarjoilija kysy että mihin olin jättäny mun vaalean kaverin. Jes, meidät muistetaan täällä! Tilasin norsukalijan ja istuin lukemaan Tarua sormusten herrasta. Puoli tuoppia juotuani tajusin että rivit alkaa pomppimaan silmissä. Ei vittu, alko muka jo päihtymään! Tais sattua meikän kohalle se 12% Chang pullo. No, yks puteli kuiteski riitti ja hilpeänä kävin siinä kotimatkalla kysymässä tatskahintaa lähistöllä olevasta tatskaputiikista. Suht kova hinta oli mutta ei kehannu tinkiä ku tatskasta on kyse. Tosin ehkä tinkaaminen niissäkin asioissa on suotavaa Thaimaassa..? Lupasin mennä seuraavana päivänä leimattavaksi.
Seuraavana päivänä herättiin suht ajoissa ja aamupalan jälkeen lähettiin shoppailemaan. Käytiin kattoo Bangkokin suurmarketti jossain päin keskustaa, jonne ajeltiin bussilla. Sen jälkeen käytiin ostoskeskus MBK:ssa josta ei meinattu osata ulos ku se oli niin järkyttävän kokonen. Huh. Tatskan kävin ottamassa ja hyvää jälkeä tuli. Itse tatskaajahemmo ei osannu puhua englantia mutta sillä oli homokaveri siinä joka selitti kovastikkin enkuksi meille kaikkea. Täppäämisessä meni noin tunti ja sen jälkeen lähettiin evästään ja osteleen vielä tavaraa.
Reissu meni aivan liian nopeasti. Suomessa oli kiva olla noin viikko ja sitten tuli kamala kaipuu takasi Aasiaan, eritoten Kambotzaan. Aasiaan mennessä en kokenut erityistä kulttuurishokkia mutta heti takasi Suomeen tullessa alko ihan masentaan. Kaikki on harmaata paskaa ja ihmiset on paskoja ja ei oo mitään värikästä. Kaikki on kallista. Mutta onneksi nyt alkaa kohta lumet sulamaan ja kesä tulemaan ja kesällä me Annin kanssa lähetään taas reissunpäälle ;-) Siitä Anni kertokoon enempi.
Emmi kuittaa Aasia ikävän merkeissä. Kiitti Anni reissusta, nettituttavuudetki voi näkkyy olla huipputyyppejä! ^-^ |
| posted by shady ladies @ 9.11 |
|
|
|
| maanantai 2. maaliskuuta 2009 |
| Temppelimuisteloita |
Syvä anteeksipyyntöni viimeisimpien blogitekstien pienehköstä viivästymisestä! Kirjotellaan nyt kuitenkin vielä, että jää jotain luettavaa vuosienkin jälkeen..
Matkan jälkeen meillä oli Emmin kanssa sellanen tahtojen taisto siinä kaiken hiljaisuuden keskellä, kun kumpikin oli ajatellut kirjottavansa heti piakkoin, kuhan toinen vaan bloggailee ensin. Tottakai me sitte tajuttiin, että molemmathan tässä ajattelee samoin, muttei koskaan puhuttu siitä muutaku lyhyitten "pitäiskö kirjottaa plokiin?" -vihjausten muodossa. Samaa jatkui kunnes Emmi sitte vihdoin päätti rustata viimeisiä seikkailuja ylös. Anni kuitenkin pysyi visusti hiljaa kaikessa laiskuudessaan. Se ei vaatinu ku 2 kuukautta ja yhden pitkän, työttömän ja tylsän maanantain, jollon olin sitte jo puol kolmeen mennessä selannu kaikki mahdolliset nettisaitit ja kasvokirja -profiilit eikä jääny enää mitään muuta jäljelle ko melkoneharharetki.
Alotetaan nyt sitte siitä mihin Emmi jäi, tais olla Siem Rieppi. Huonolla muistilla en ees muista yksityiskohtia, jotenki kutistan kertomusta hippasen.
Elikkä Phnom Phenissä toistamiseen yövyttyämme herättiin hiukkasen kärttysenä. Siinä sitte bussilippujen ja -aikataulujen kanssa kiehahti ku olis vielä pitäny mennä keskusmarketilta tuliaisiaki ostaa. (Anteeks Emmi.) Ensin ei ollukaa ollenkaa aikaa ja sitku oliki, ni eihän sekää sitte yhtään kivaa ollu. Emmi raahas mut väkipakolla aamuisen trafiikin läpi marketille, jossa sitte käytettiin sitä "mee sää pohjoseen, ni mää vaik etelään" -taktiikkaa. Nyt siis ensimäisen kerran jouduttiin turvautumaan ero-politiikkaan, mut eipä sitä kauaa kestänykkään ku Anni vasta yhden kojunurkan kiertäneenä jo etti Emmin ja myrskypilvet haihtu. Tinkailtiin Khmer -huiveista, laukuista ja kengistä tovi, kunnes juoksujalkaa riennettiinki jo bussiin ja jatkettiin viimeiseen kamboodian etappiimme.
Tie Siem Rieppiin oli paras mitä koko Khmerien maassa oltiin nähty, mutta perille pääseminen ei tuntunut niin hohdokkaalta bussin jättäessä meiät pienelle, autiolle ja hiekkaiselle alueelle, jonka ilmoitettiin olevan päätepysäkki. Ainoa vaihtoehto oli taas heittäytyä tuktuk -kuskien armoille ja uskoa kaikki niitten päättömät höpötykset hienoista guesthouseista. Jonku jäpikän kanssa sitte tehtiin diili, että se heittää meiät majapaikkaan pienellä rämällä kopperollaan. Saapuessamme Memoryyn, tarjos heppu tietysti heti seuraavaa diiliä, nimittäin matkaa Angkor Wattiin.
Olihan meiän pakko Angkorissa nähä ees seuraavan päivän auringonnousu, kunnei me samaisena daagenina jaksettu lähtee kattelee sen laskuu. Lyötiin kättä toisensa päälle huomisesta tapaamisesta Memoryn edessä aamulla kello 5. Tää oli pientä iskuu mein unirytmille, sillä normaaliin päivärytmiinhän kuuluu herätys puolelta päivin ja päikkärit. Nyt meillä oli kuitenki koko ilta vielä aikaa etsiskellä tutun tutuillekin huiveja, meinaan kaikissa väreissä ja törky hintaan! Siem Rieppi oli kyl meinaan aikamoinen turistimekka. Kaikki oli tehty länsimaalaiseen makuun sopivaks, ettei vaan naapurin raflan asiakaskunta olis kooltaan suurempi ja väriltään vaaleempi.
Seuraavana aamuna voi että sitä ketutusta. Jumankeuta että pitää mennä lupaamaan jotain niin päätöntä, että sen seurauksena täytyy laittaa kello puol viideks herättään! Se ei ollu meinaan ollenkaa kivaa tän meiän kuskin tullessa aamulla (yöllä) ilosesti vastaan huutelemaan huomenia dollarit silmisä. Mehän maksettiin sille meinaan vielä ekstraa tästä kurjuudesta. Jaksettiin eteenpäin siinä toivossa, että se lopulta olis kuitenki sen arvosta. Ja kyllä seki sitte vähä lämmitti sydäntä ku ohitettiin mopedillamme ne hullut, jotka sinne PYÖRÄILI. Kuin aikasin ne oikeen joutu nouseen?
Saavuttiin tuktukkeja pursuavalle aukealle, josta raahauduttiin temppelialueen kuuluisimmalle temppelille, meinansa _just siihen_ Angkor Wattiin. Oli pimeetä eikä oikeen nähny mitään, joten lampun valossa kömmittiin niiden yli-innokkaiden törppöjen seurassa temppelin sisäpihalle, josta oli tarkoitus seurata mölliäisen nousua kivikasan takana. Istuskeltiin siinä rappusilla muita kommentoiden. Ilma alko pikkuhiljaa kirkastumaan, ja ku ilman apuvälineitä näki jo suhteellisen hyvin, muodostui mieleemme kysymys siitä, että eikö jokinmoista valonlähdettä tulisi näkyä jo taivaalla. Eli eiks aurinko nouse idästä ja laske länteen? Eiks toi oo itä mis on tollanen järkyttävä pilvimassa peittämässä kaiken taakseen ja eiks toi vastakkainen ja täysin pilvetön puoli oo sit länsi? EI JUKOLEUTA. ONKS TÄÄ NY TÄSÄ?! Sisäpiha oli pian täysin valaistu, eikä me loppujen lopuks nähty auringosta vilaustakaan.
Vihaisina ja katkerina käytiin vielä vähä katsomas itse temppeliäki. Olihan se ihan kiva ja onhan se aika uskomatonta, että ihmiset muinoin ilman apuvälineitä on tehny murikoista tälläsen palatsin. Mut me ollaan herätty puol viideltä ja meit ei nyt kiinnosta. Mentiin syömään.
Hiukan ruoasta reippastuneena päätettiin lähteä seuraavalle murjulle, joten nyt pitikin vain ettiä käsiimme meiän kuski. Ongelmaksi kuitenkin muodostui ensinnäkin se, että niitä tuktuk kuskeja oli siellä ihan sikana, ja toiseksi se, että ne kaikki khmer -tyypit on ihan samannäkösii. Voitiin lopulta huokasta helpotuksesta, kun viereemme kaasutteli näistä kaikista tyypeistä tuo tuttu jäpikkä, jolla oli kultanen koristekuvio siinä tuktukin penkissään. Hypättiin kyytiin ja jatkettiin Bayonille kattelemaan lukuisia kiveenhakattuja kasvoja. Kun nää naamat oli tullu tutuiksi, matka jatku seuraaviin kohteisiin. Lukuunottamatta Ta Prhonia (tuota Lara Croftin kuvauspaikkaa, joka muuten oli ältsi hieno!), lopuille tyydyttiin antamaan hyväksyvä käden heilautus ja käskettiin kuskin jatkaa matkaa. Yhdessäkin oli tuhat ja sata porrasta, jotka ois pitäny kavuta ylös. Olis vaan kuitenki tullu paha mieli nähdessä niitten kumaraisten japanilaisten kapuavan kävelykeppiensä kans ketterästi huipulle asti; me tuskin puoleenkaan väliin.
Taisinki mainita siitä tämän tietyn tuktukin kunnosta ("pieni rämä koppero"), jolla me seikkailtiin. Se ei tehnyt kotiinpaluusta yksinkertaista, kun pienen poksahduksen saaattelemana kuski joutu ohjaamaan vempeleen tienlaitaan pysäksiin. Öö, istuttiin siinä hiukan kiusaantuneena ku se rämpläs sitä mopoonsa. Kävelemäänkö tässä joudutaan? Perhana, oltais sittenki otettu ne pyörät. Noh, päästiin kuitenkin taas matkaan, kunnes kuului tuo tutuksi tullut poks. Uudestaan se teki samat korjaukset ja lähdettiin taas. Pitipä poiketa sitte jonku aika nuoren mopoekspertin luona korjauttamasa se, ja kaiken sen ajan me vaan istuttiin kärryssä ihmetellen. Voi poikarukkaa, ku se joutu noloissaan kinuumaan meiltä rahat ennakkoon, et sais korjauksen maksettua..
Musta se tosiasia, että Emmi kuvas sitä ponii siinä pihamaalla paljon innokkaammin ku niitä temppeleitä, kuvaa meiän Angkor Wat fiiliksia parhaiten. Kokemus oli sinänsä vaikuttava ja olihan se hienoo nähdä yks maailman ihmeistä omin silmin, mutta ahdistavan kotiinpaluun painaessa päälle kaikki vaan tapahtu ehkä vääränä päivänä, VÄÄRÄÄN AIKAAN ja väärissä tunnelmissa.
Siem Riepissä oli mukava viettää iltaa, ja sorruttiinki siellä hiukan länsimaisiin ruokiin, kun riisi ja nuudelit oli muutenki alkanu tekemään tiukkaa. Angkor päivän jälkeen oltiin uupuneita, mutta kerättiin voimavaroja sen verran, että varattiin vielä bussilippu Bangkokiin seuraavalle aamulle.
Emmi jatkakoon vielä viimeisista tapahtumista ennen Suomea ja sitten voidaankin paljastaa jo seuraavan matkan suunnitelmat!
Änni
|
| posted by shady ladies @ 5.18 |
|
|
|
|
| Blogiarkisto |
|
syyskuuta 2008
lokakuuta 2008
marraskuuta 2008
joulukuuta 2008
tammikuuta 2009
maaliskuuta 2009
|
| |
| About Us |
|
Name: shady ladies
Home: Kaukomailla, Poissa
About Me: unohtelevaisia, hajamielisiä ja hölmöjä outolintuja
See my complete profile
|
| |
| Rambler: Emmi |
|
Rambler: Emmi
Age: 20
From: Oulu, Finland
Email: weramble@gmail.com
About me:
Oon vähän hölömö ja huonomuistinen heppatyttö. Suuntavaistoa en omaa ollenkaan, juuri ja juuri oon Oulunkin oppinu tuntemaan reilun 3 vuoden aikana. Elokuvia katson paljon ja sen takia oon varmaan näin kalpia kokoajan. Kaverit sanoo että olen baariin menevä, kyllä mää oikeestaan itekki niin aattelen. Tykkään ottaa lunkisti ja nukkua paljon. Mulla on läski hamsteri joka on tullut omistajaansa, se tykkää kans ottaa lunkisti ja nukkua syömisen ohella. Reppureissailu vei sydämmeni.
|
|
| Rambler: Anni |
|
Rambler: Anni
Age: 19
From: Kokemäki, Finland
Email: weramble@gmail.com
About me:
Tottelen omaksi harmikseni myös nimeä Antti ja sen variaatiota. Älä yritä tavoittaa mua puhelimitse, sillä lupaan pysyä tavoittamattomissa
mm. hukkaamalla kyseisen kiusankappaleen jonnekin katvealueelle. Oon laiska ja saamaton aina siihen asti kunnes on viiminen mahdollisuus toimia, ja sillon
saatan olla yllättävänkin tehokas! Joskus (lausutaan [aina]) oon hajamielinen, unohtelevainen enkä suinkaan kauheen täsmällinen.
|
|
|
| Photos |
BANGKOK
CHIANG MAI
TREKKI
PAI
SLOW BOAT ja LUANG PRABANG
VANG VIENG
DON DET
SEN MONOROM
KILLING FIELDS ja S-21
PHNOM PENH
KEPPI
KAMPOT
SIHANOUKVILLE
SIEM RIEP
KAIKKI ALBUMIT
|
|
| Where at |
Current location: Kokemaki/Oulu, FINLAND
Next destination: Brazil?
|
|
